Avainsanat: metsä, luonto, esiäidit, pyhä naiseus

Puukuiskaaja saattelee lukijansa metsäpolulle kutsumaan metsän pyhyyttä, ajattomuutta ja syvää rauhaa. Helena Nuutinen ammentaa teokseensa karjalais-ortodoksisesta mielenmaisemasta, muinaisesta viisaudesta sekä kansanuskosta.

Teos kertoo tarinan Siljasta, joka vie kyläläisiä metsän 'ohuille paikoille', metsänpeittoon. Niissä näkyvän ja näkymättömän maailman raja on olematon, ja näkymä toiselle puolelle avautuu: arkimaailmaan leikkautuu pyhyyden ja ajattomuuden todellisuus. Silja ja häneltä apua hakevat kyläläiset pääsevät kuuntelemaan sielunsa pyhää hiljaisuutta, luonnon ikuista viisautta ja muinaisten, esiäitien parantavaa hyrinää, pyhää naiseutta. Arkiseen todellisuuteen leikkautuu salaisuuksien todellisuus ja elämän henkinen olemus.

Lukija saa astella vartijapuun oksien alta esiäitien ja parantajien metsään, sielukivelle, parannussaunaan, ohjaajavanhusta tapaamaan, yrttipellolle, surun karsikkoon, pyhään pihlajapiiriin. Puukuiskaaja näyttää meille tien omille juurillemme, takaisin kotiin.

Helena Nuutinen on tehnyt pitkän uran äidinkielen ja vuorovaikutustaidon opetustyössä sekä esiintyvänä taiteilijana ja kouluttajana. Hän on tutkinut, koonnut ja esittänyt kansanrunoista koottuja monologeja ja itkenyt itkuvirsiä. Nuutinen johdattaa ryhmiä "Myyttisille metsäretkille", sisälle suomalaisiin kansantarinoihin.