Avainsanat: nanoteknologia, kabbala

Vuosituhansien varrella on nähty yhä uudestaan ja uudestaan, että kabbalistit ovat jo tienneet sen, mitä tiede lopulta julistaa löytäneensä. Se, mikä kerran vaikutti silkalta mielikuvitukselta, ei ole vain mahdollista, vaan täysin väistämätöntä. Niin sanottu ”nanoteknologia” eli aineen hallinta ja käsittely atomien tai molekyylien tasolla on saavutus, jota kabbalistit ovat aina pitäneet henkisen yhteyden ja korkeamman tietoisuuden väistämättömänä seurauksena.

Aina siitä asti, kun Albert Einstein laski yhden sokerimolekyylin olevan metrin miljardisosan (nanometrin) pituinen, nanometri on tarkoittanut jotain äärimmäisen pientä. Ja siitä asti, kun tiede löysi keinon tarkastella näitä äärimmäisen pieniä aineen osasia, sovelletun teknologian, lääketieteen, tekniikan, kemian ja monien muiden alojen kehitys on keskittynyt hämmästyttävin tuloksin ajatukseen ”vähemmän on enemmän”.

Vain vähän yli 50 vuoden kuluessa - ajassa, jota ihmiskunnan historiassa voitaisiin jopa kutsua ”nanosekunniksi” - tietokoneet ovat kutistuneet rakennuksen kokoisista lompakon mittaisiksi, ja kokonaisten kirjastojen täydeltä kirjoja, musiikkia ja paljon muutakin mahtuu pikkuruiselle sirulle. Ja kaikkea tätä moninaisuutta voidaan käyttää ja järjestää uudelleen nopeammin ja tehokkaammin kuin koskaan ennen.

Kabbalistit kautta aikain ovat tienneet ja opettaneet, että vähemmällä fyysisellä tekemisellä voi tuottaa enemmän voimaa. Kabbala kertoo, että mitä enemmän voimme vähentää sitä fyysistä välimatkaa, joka erottaa meidät toisistamme ja meitä ympäröivästä maailmasta, sitä pidemmälle me voimme kehittyä. Kun välimatka meidän ja muiden välillä pienenee, kabbalan tärkein sanoma, ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, näyttää todellisen merkityksensä: sinun lähimmäisesi on yhtä kuin sinä itse. Kuten Rav tässä kirjassa niin kaunopuheisesti paljastaa, henkilökohtaisen ja maailmanlaajuisen muutoksen salaisuus on sielun nanoteknologia.