Untitled

nid. 320 sivua
28.00 €

Burke Jason: Matkalla Kandahariin

 Lisää ostoskoriin

islam,

Upea matkakertomus islamilaisesta maailmasta!

Matkalla Kandahariin on isobritannialaisen toimittajan Jason Burken vaikuttava kuvaus islamilaisesta maailmasta ja sen monista kasvoista. Burke ravistelee länsimaissa valitettavan yleistä näkemystä ”muslimeista” tai ”muslimimaista” yhtenä samanlaisena ryhmänä ja näyttää, että lännessä pelätty militantti islam on vain pienen muslimivähemmistön suosiossa.

Burke matkustaa kohti Irakia aikomuksenaan liittyä kurdisissien taistelujoukkoihin. Matkalla Burke vierailee muun muassa Pakistanissa, Afganistanissa, Palestiinassa sekä Algeriassa ja tutustuu lukuisiin erilaisiin kulttuureihin ja satoihin ihmisiin. Burken tuttaviin kuuluu niin pakolaisia kuin ministerejäkin, niin yhdysvaltalaisia tarkka-ampujia kuin islamilaisia uskonsotureitakin. Burken tarjoama ihmisläheinen näkökulma islamilaisen maailman arkiseenkin nykyhetkeen on virkistävä poikkeus kasvottomien sähkeuutisten virrassa. Burke ruotii tarkkanäköisellä otteella länsimaiden ja islamilaisen maailman nykyistä ja mennyttä yhteiseloa ja kaiken tapahtuneen jälkeenkin valaa uskoa rauhallisempaan tulevaisuuteen.

Jason Burke työskentelee ulkomaantoimittajana isobritannialaisessa The Observer -lehdessä ja on yli kymmenen vuoden ajan keskittynyt uutisoimaan Lähi-idän ja läntisen Aasian tapahtumia. Hän on arvostettu islamilaisen maailman tuntija ja tietokirjailija.

Arvostele itse tämä teos

sid. 170 sivua
22.00 €

Eberhardt Isabelle: Islamin siismeksessä

 Lisää ostoskoriin

islam, matkakirjat, elämäkerta,

Huimapäisen sankarimatkailijan tarinat sadan vuoden takaa valottavat alati ajankohtaisia islamin ihmeitä

Isabelle Eberhardt syntyi vuonna 1877 Sveitsissä. Hänen äitinsä oli yläluokkaan kuuluva luterilainen, ja hänen isänsä oli venäläinen pappi, joka kääntyi islamin uskoon. Isabelle osasi sujuvasti kymmentä kieltä ja tottui jo pienestä monikulttuuriseen ympäristöön perheen liikkuvan elämäntavan vuoksi. Vuonna 1897 Isabelle ja hänen äitinsä matkustivat Pohjois-Afrikkaan, jossa myös he kääntyivät muslimeiksi. Isabelle pukeutui Afrikassa miehen asuun voidakseen liikkua estoitta ja käytti arabialaista miehen nimeä Mahmoud.

Islamin siimeksessä on kokoelma tämän seikkailunhaluisen ja rohkean naisen lyhyitä kirjoitelmia Saharassa kohtaamistaan ihmisistä, tavoista ja tunnelmista. Teksti on värikästä, yllättävää ja rikasta. Isabelle kertoo huvittuneesti algerialaisten ja marokkolaisten rajakiistoista, keskustelee moskeijassa opiskelijoiden kanssa, kohtaa ääri-islamilaisia ja kertoo runollisesti autiomaan auringonlaskujen henkeäsalpaavasta kauneudesta.

Eberhardt kuoli vuonna 1904 vain 27-vuotiaana. Hänen kuolemansa oli yhtä yllättävä ja epätavanomainen kuin hänen elämänsäkin: hän hautautui hiekkaan suunnattomassa hiekkamyrskyssä Saharassa. Kirjassa on suomentajan kirjoittama esipuhe ja esittelyteksti Eberhardtista.

Asiasanat: islam, matka, elämäkerta, seikkailu
Arvostele itse tämä teos

nid. 142 sivua
20.00 €

Hämeenanttila Jaakko: Viisas narri. Kertomuksia mulla Nasraddista

 Lisää ostoskoriin

islam, persia, kaunokirjallisuus, huumori,

Mulla Nasraddin on Lähi-idän kansanperinteen tunnetuin veijarihahmo, joka Turkissa tunnetaan nimellä Hocan ja jota arabimaissa kutsutaan Dzuhaksi. Nasraddin liittyy vuosituhantiseen ”viisaiden narrien” perinteeseen ja edustaa epäkonventionaalista ja usein myös epärationaalista ajattelua. Hänen yksinkertaisuutensa taakse kätkeytyy syvää viisautta; ei olekaan ihme, että hänestä kertovia tarinoita on otettu islamilaisen mystiikan käsikirjoihin. Hän on myös Lähi-idän kukoistavan kansanhuumorin tunnetuin edustaja. Nasraddinin nimiin pannut tarinat ovat jo keskiajalla löytäneet tiensä Euroopan kansanperinteeseen.

Tämän kokoelman kertomukset on valikoinut ja kääntänyt arabialaisista lähteistä Jaakko Hämeen-Anttila. Kokoelma on tarkistettu ja laajennettu laitos vuonna 1996 ilmestyneestä teoksesta Valkoisen kaupungin viisas mulla.

Arvostele itse tämä teos

sid. 284s sivua
28.00 €

Ståhlberg Sabira: Pilvivaeltaja

 Lisää ostoskoriin

islam, kaunokirjallisuus,

Altan on omasta mielestään aivan tavallinen suomalainen tyttö, mutta koulutoverit ja useat vanhemmatkin ihmiset ovat eri mieltä. Altanin isä on muslimi, jonka juuret ovat kaukana Uralin kupeessa, Idel Aulissa. Altan taas on syntynyt Ruotsissa ja käy koulua 1970-luvun Suomessa, jossa ei olla totuttu maahanmuuttajiin. Ainoa joka ymmärtää Altania on hänen isoisänsä Balban Oras. Idel Aul elää hänen tarinoissaan, lauluissaan ja ihanissa piirakoissaan.

Pilvivaeltaja kertoo koskettavasti nuoren tytön kasvukivuista ja hänen matkastaan tarunhohtoiseen Idel Auliin. Myyttiset kansantarinat nivoutuvat kiehtovasti kerrontaan tässä Sabira Ståhlbergin esikoisteoksessa, jossa pohditaan nykyajalle keskeisiä muukalaisuuden, erilaisuuden ja identiteetin ongelmia.

Sabira Ståhlberg

Sabira Ståhlberg on kirjailija, tutkija ja matkailija. Hän on opiskellut mm. Itä- ja Keski-Aasian tutkimusta,uskontotiedettä,kansatiedettä ja historiaa, ja on kiinnostunut ruokaperinteistä, kielistä, kansantarinoista ja musiikista. Hän kirjoittaa suomeksi ja ruotsiksi. Pilvivaeltaja on hänen esikoisromaaninsa.

Arvostele itse tämä teos

sid. 512 sivua
46.00 €

Koraani

PAINOS LOPPUUNMYYTY

islam,

Koraanin tarkistettu erikoispainos nyt kauniina korulaitoksena.

Professori Jaakko Hämeen-Anttilan loistava ja sujuva uudistettu Koraanin suomennos on käännetty suoraan arabiasta. Suomennos perustuu sekä keskiaikaisiin arabialaisiin selitysteoksiin että uusimpiin tieteellisiin tutkimuksiin ja noudattaa kansainvälistä jaenumerointikäytäntöä.

Koraani on profeetta Muhammadin (k.632) saamien ilmestyksien kokoelma. Arabiankielinen Koraani on tänään noin miljardin muslimin pyhä kirja ja heidän jokapäiväisen elämänsä inspiraation lähde, mutta sillä on paljon sanottavaa kaikille ihmisille. Uusi, ajanmukainen käännös pyrkii myös välittämään kuvan Koraanin sujuvasta ja kiehtovasta tyylistä.

FT Jaakko Hämeen-Anttila on arabian kielen ja kirjallisuuden dosentti Helsingin yliopistossa. Hän on julkaissut tieteellisiä teoksia arabialaisesta runoudesta ja kielitieteestä sekä lukuisia artikkeleita tieteellisissä aikakauslehdissä mm. Koraanin tyylistä. Suomeksi hän on aiemmin kääntänyt Sa'din Ruusutarhan (Otava 1991). Lisäksi häneltä on suomeksi ilmestynyt käännöksiä ja tutkimuksia arabian- ja persiankielisestä kirjallisuudesta eri aikakauslehdissä ja kokoomajulkaisuissa.

Arvostele itse tämä teos

nid. 589 sivua
15.00 €

Koraani (nid)

 Lisää ostoskoriin

islam,

Jumala on taivaan ja maan valo. Hänen valonsa loistaa kuin lyhty ikkunasyvennyksessä. Lyhdyn valo on kuin välkkyvä tähti, ja se on sytytetty siunatun öljypuun öljyllä, joka ei tule idästä eikä lännestäkään. (Valon suura, jae 35)

Koraani on islamin pyhä kirja. Koraani jakautuu 144 eri suuraan eli lukuun. Teos on Jaakko Hämeen-Anttilan suomentama, ja juhlapainos sisältää myös hänen kirjoittamansa esipuheen.

Jaakko Hämeen-Anttila on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori ja kansainvälisesti arvostettu tutkija, joka on julkaissut lukuisia kirjoja ja artikkeleita islamin tutkimuksen alalta.

Arvostele itse tämä teos

sid. 255 sivua
15.00 €
ovh 30.00
TARJOUSHINTAAN

Abu Nuwas: Runoja kaduilta ja kapakoista

 Lisää ostoskoriin

islam, persia, runot, itämainen viisaus,

Abu Nuwas (s. 760, k. n. 815) on klassisen arabialaisen kirjallisuuden värikkäimpiä hahmoja. Hän oli aikakautensa johtava runoilija, tyylin uudistaja, jonka vaikutus levisi arabialaisesta runoudesta myös persialaiseen ja sieltä lähes kaikkeen islamilaiseen kirjallisuuteen. Beduiiniajan jälkeisessä vaurastuvassa ja monikulttuurisessa islamilaisessa yhteiskunnassa runoilijat sepittivät urbaania runoutta, jonka yleisönä olivat hovipiirit, toiset runoilijat ja mesenaatit. Jotkin näistä runoista päätyivät myös kaduille ja kansan keskuuteen aikakautensa iskelminä. Kaupunkilaisrunoilija oli yhteiskuntamoraalin rajojen etsijä ja niiden koettelija, yksilöllinen ajattelija. Abu Nuwas runoili viinistä, laulusta, naisista ja pojista ja eli julkisesti runojensa mukaista vapaata elämää, kauhistutti käytöksellään aikalaisiaan ja tuli kuuluisaksi villistä elämänmenostaan. Hän viihtyi viinituvassa ja kauniiden rakastettujen seurassa niinpä kapakka ja bordelli ovat hänen runoutensa kannalta yhtä lailla merkittäviä miljöitä kuin hovi ja hienostokutsutkin.
Arabialaisen 700-luvun runoilijan kapakantuoksuisia runoja elämän nautinnoista. Kokoelman on valikoinut ja suomentanut arabian kielen ja islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila, jonka pyrkimyksenä on tuoda Lähi-idän kirjallisuuden helmiä suomalaisten lukijoiden ulottuville.

Arvostele itse tämä teos

nid. 136 sivua
22.00 €

Abul-Alâ al-Ma-arrî: Runoja elämän tarpeettomuudesta

 Lisää ostoskoriin

islam, persia, runot,

Runoja elämän tarpeettomuudesta on kokoelma al-Ma'arrîn runoja kuolemasta, elämän turhuudesta ja kohtalon vääjäämättömyydestä. Tällä kokoelmalla professori Jaakko Hämeen-Anttila tuo aiemmin suomentamansa islamin mystisen ja eroottisen runouden rinnalle Suomessa vähän tunnettua arabialaista mieterunoutta. Islamilaisen maailman runous ei keskiajalla ollut vain viinin, rakkauden ja Jumalan ylistystä, vaan sisälsi myös synkempiä sävyjä.

Useat runoista esittelevät kirjoittajansa synkkää ja nihilismiin taipuvaa ajattelua. Ihmisen olisi parasta olla syntymättä, tai jos hän kohtalon oikusta syntyy, hänen olisi paras kuolla mahdollisimman nopeasti. Lapseton runoilija sepitti haudalleen kirjoitettavaksi säkeen, joka yhä edelleen on matkailijoiden nähtävänä Ma'arrassa: "Tässä lepää isäni rikos minua vastaan. Minä en rikkonut ketään vastaan." Al-Ma'arrîn runous vaikutti myöhemmin mm. Omar Khaijamiin.

Abul-Alâ al-Ma'arrî (973–1058) oli syyrialainen runoilija, oppinut ja skeptikkofilosofi. Huolimatta varhaisesta sokeutumisestaan al-Ma'arrîsta tuli aikakautensa kuuluisimpia hahmoja, ja oppilaita virtasi hänen luokseen eri puolilta islamilaista maailmaa pieneen Ma'arran kylään Syyriaan. Hänet tunnettiin aikansa uskonnollisuuden ja hengettömän oppineisuuden kriitikkona.

Arvostele itse tämä teos

sid. 143 sivua
20.00 €

al-Ghazali & Avicenna: Kaksi filosofia

 Lisää ostoskoriin

filosofia, islam,

Avicenna oli oman aikansa ihmelapsi, joka jo alle kaksikymmentävuotiaana oli vakiinnuttanut paikkansa suurten oppineiden joukossa. Avicennan lyhyttä kertomusta lapsuudestaan ja nuoruudestaan jatkaa hänen oppilaansa kertomus mestarin myöhemmistä vuosista. Al-Ghazalin hengellistä etsintää kuvaileva Totuuden etsijät on eräs kuuluisimmista keskiaikaisista omaelämäkerroista. Hänen äärimmilleen viety epäilynsä ennakoi Descartesin Metodin esitystä, ja tarkkuus jolla hän kuvailee omia sielunliikkeitään tuo mieleen Augustinuksen Tunnustukset. Totuuden etsijät on samalla erinomainen yhteenveto 1000-luvun lopun islamilaisesta filosofiasta ja hengenelämästä. Kaksi filosofia tuo keskiaikaista arabialaista filosofiaa suomalaisen lukijan ulottuville asiantuntevana käännöksenä. Teoksen on toimittanut arabian kielen ja islamintutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila, joka on myös kääntänyt teokseen Avicennan omaelämäkerran ja kirjoittanut siihen valaisevan esipuheen. Al-Ghazalin omaelämäkerran on suomentanut TM, FM Taneli Kukkonen (Helsingin yliopisto), jonka väitöskirja käsittelee arabialaista filosofiaa.
Suomentanut Jaakko Hämeen-Anttila ja Taneli Kukkonen Sarja: Arabialainen ja persialainen kirjallisuus Keskiajan tunnetuimpiin filosofeihin kuuluvat Avicenna (Ibn Sina, k. 1037) ja al-Ghazali (Algazel, k. 1111) kirjoittivat lähinnä arabiaksi, mutta heidän teoksiaan käännettiin jo keskiajalla latinaksi. Avicenna vaikutti suuresti sekä islamilaisen että eurooppalaisen filosofian kehittymiseen, ja al-Ghazalilla oli määräävä rooli kaikessa myöhemmässä islamilaisessa filosofiassa ja teologiassa.

Arvostele itse tämä teos

nid. 267 sivua
28.00 €

al-Ghazali Abu Hamid: Jumalan 99 kaunista nimeä

PAINOS LOPPUUNMYYTY

islam,

Islamilaisen perimätiedon mukaan Jumalalla on 99 kaunista nimeä. Proteetta Muhammadin lupauksen mukaan niitä lausuva löytää itsensä kerran Paratiisin porteilta. Mitä tämä tarkoittaa maallikolle, sen selvittää islamilaisen maailman huomattavin teologi al-Ghazali.

Jumalan nimet osoittautuvat al-Ghazalin käsittelyssä todelliseksi aarrearkuksi, josta voidaan ammentaa aina uusia opetuksia maallisen ja hengellisen elämämme rakennusaineiksi. Nimien kautta lähestytään Jumalan tuntemisen ongelmaa, ja niiden merkityksen pohtiminen paljastaa, miten ihminen voi päästä osalliseksi jumalallisesta.

AI-Ghazalin syvällinen ymmärrys ja eettinen näkemys yhdistyneenä selkeään, loogiseen esitystapaan on nostanut Jumalan 99 kaunista nimeä klassikon asemaan niin islamin piirissä kuin muuallakin.

Teologi, loogikko, lainoppinut ja mystikko Abu Hamid al-Ghazali (1058-1111) syntyi ja kuoli Tusin kaupungissa Persian koillisosassa, mutta vietti suurimman osan elämästään opettajana Bagdadin yliopistossa. Hän tutustui oman henkisen kriisinsä seurauksena myös suufilaisuuteen, ja eli jonkin aikaa suufimystikon erakkoelämää. Kirjoituksissaan hän sovitti yhteen uskonnon ulkoiset muodot ja suufiperinteen painottaman sisäisen kokemuksen. Näistä syistä häntä pidetäänkin keskiaikaisen islamin vaikutusvaltaisimpana ajattelijana ja uudistajana.

Teoksen arabiankielestä suomentanut Taneli Kukkonen (s. 1974) on teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian dosentti Helsingin yliopistossa sekä aristoteelisen perinteen professori Victorian yliopistossa Kanadassa. Hän on aiemmin suomentanut al-Ghazalin omaelämäkerran, joka on ilmestynyt teoksessa Kaksi filosofia (Basam Books, 2001).

Arvostele itse tämä teos

nid. 128 sivua
16.50 €

Arberry: Sufilaisuus

 Lisää ostoskoriin

islam, sufilaisuus,

Tieteellinen selostus tästä vaikeasta ja monimutkaisesta aiheesta. Tämä on lyhyt, mutta autenttinen selostus islamilaisten sufien lausumista ja opetuksista.
(Islamic Review)

Tässä lyhyessä , mutta kattavassa johdannossa sufilaisuuteen A.J. Arberry dokumentoi mystisen liikkeen historiaa ja kehitystä islamilaisuuden sisällä.

Kirjassa on lukuisia lainauksia rikkaasta sufilaisesta kirjallisuudesta ja siinä tarkastellaan sufilaisuuden teoriaa ja käytäntöä sekä kuvaillaan monia sufijärjestöjä.

Sufilaisuudella on ollut tuhatvuotisen historiansa aikana suuri vaikutus islamilaiseen elämään, taiteeseen ja kirjallisuuteen.

Arvostele itse tämä teos

sid. 415 sivua
28.00 €

Attar Faridaddin: Lintujen matka

 Lisää ostoskoriin

islam, persia, klassikot, kaunokirjallisuus,

Astu ensimmäinen askel,
niin saat jo hovin näkyviisi.
Kun olet vienyt sielusi tuohon hoviin,
ei edes koko maailmassa riitä tilaa kunniallesi.

Kun kaikki maailman linnut kokoontuvat ja huomaavat että heiltä puuttuu kuningas, harjalintu lupaa johdattaa heidät suuren ja voimakkaan Simurghin luo. Lintuparven alkuinnostus vaihtuu pian epäröintiin: satakieli ei raaski luopua rakkaasta ruusustaan, riikinkukko tyytyisi portinvartijan koppiin, eikä ankka, puhdasmielinen askeetti, voi elää ilman vettä. Ennen kuin päästään lähtemään, harjalinnun on kumottava verukkeet opettavaisin tarinoin, joissa huumori ja satiiri yhdistyvät syvälliseen, mystiseen kauneuteen.

Näin muodostuva kaleidoskooppikuva kertookin meistä ihmisistä: mitkä ovat meidän verukkeemme olla lähtemättä matkaan kohti sitä ainoata todellista päämäärää, joka ihmisellä voi olla?

Persialaisen 1200-luvun suufimystikon mestariteos on yksi maailmankirjallisuuden väkevimpiä ja kaunopuheisimpia allegorioita Jumalan rakastajan tiestä kuninkaansa luo. Mystisen rakkauden tie on pitkä ja vaikea, ja vain harvat sille lähteneet saapuvat perille. Mutta niin ylittää määränpääkin täyttymyksessään kaikki kuvitelmat. Jos haluamme päästä siitä osalliseksi, meidän on lähdettävä lintujen matkaan.

Lintujen matka jatkaa professori Jaakko Hämeen-Anttilan innostavaa hanketta suomentaa alkuteksteistä persialaisen kulttuurin tärkeimmät kirjalliset aarteet.

Arvostele itse tämä teos

nid. 91 sivua
12.00 €

Ben Jelloun Tahar: Mitä on Islam

PAINOS LOPPUUNMYYTY

islam,

Mitä on islam? on pieni ja tiivis tietopaketti kaikille, jotka haluavat ymmärtää paremmin islamin uskontoa ja arabikulttuuria. Kirja sai alkunsa, kun kirjailija Tahar Ben Jelloun joutui 11. syyskuuta vastaamaan tyttärelleen, ovatko kaikki muslimit pahoja. Keskustelusta syntyi kirja, joka käy selkeästi läpi islamin peruskäsitteitä ja viisitoista vuosisataa muslimien historiaa.

Arvostele itse tämä teos

nid. 194 sivua
7.00 €

Gibran Kahlil: Valomeri

PAINOS LOPPUUNMYYTY

islam, itämainen viisaus, elämänviisaus,

Puolet siitä mitä sanon,
on merkityksetöntä,
mutta sanon sen,
jotta toinen puoli voisi saavuttaa sinut.

Rakastetun Kahlil Gibranin mietelauseista koottu valikoima, jossa kiteytyy tämän syvällisen ajattelijan suuri elämänviisaus.

Kahlil Gibran, runoilija, taidemaalari ja filosofi ,syntyi Libanonissa v. 1883 ja kuoli Yhdysvalloissa v. 1931. Hän on vuosisatamme tunnetuimpia arabialaisia kirjailijoita.

Gibranista filosofina antaa parhaan kuvan hänen pääteoksensa Profeetta, joka ilmestyi vuonna 1923. Tämä symbolinen proosarunoelma on käännetty yli kahdellekymmenelle kielemme, sillä sen uskonnollisfilosofinen sanoma on universaalilla tavalla puhutteleva.

Arvostele itse tämä teos

sid. 245 sivua
26.00 €

Hafez: Ruusu ja satakieli

 Lisää ostoskoriin

islam, persia, runot,

Hafezia (k. 1390) pidetään persialaisen kirjallisuuden keskeisimpänä lyyrikkona. Hänen runollinen ilmaisunsa ja syvällinen tunteensa muodostui kaiken myöhemmän runouden esikuvaksi osmanien Turkista Iraniin ja aina Keski -Aasiaan ja islamilaiseen Intiaan asti. Hafez ei kuitenkaan ole tärkeä vain runoilijana, vaan häntä pidetään myös mystisenä ajattelijana, jonka runoissa heijastuu henkinen todellisuus.

Persialaisessa runoudessa on usein mahdotonta tehdä eroa maallisen ja taivaallisen rakastetun välillä. Samoin Hafezin runoissa rakkaus on samanaikaisesti sekä maallista että mystistä. Islamin mystisessä ajattelussa ihmisen kauneus on peili, josta jumala heijastuu. Hafezin runoissa vahva lyyrisyyden taju yhdistyy tekniseen mestaruuteen ja kokonaisvaltaiseen mystiseen maailmankatsomukseen.

Tämä professori Jaakko Hämeen-Anttilan suomennos perustuu Hafezin runojen vanhimpiin säilyneisiin käsikirjoituksiin.

Arvostele itse tämä teos

nid. 256 sivua
14.00 €

Hämeen-Anttila Jaakko: Islamin käsikirja

 Lisää ostoskoriin

islam,

Yleistajuinen tietopaketti islamin historiasta, uskonnon pääkäsitteistä ja Lähi-idän tilanteen taustoista - kaivattu teos nykylukijalle, joka haluaa ymmärtää ajankohtaisten tapahtumien syitä syvällisemmin

Islam on tällä vuosituhannella noussut lopullisesti tietoisuuteemme. Tämä kirja auttaa hahmottamaan islamin monimuotoisuutta ja historiaa uutisotsikoiden takana.

Teos esittelee islamilaisen maailman valtiollisen historian suuret kehityslinjat profeetta Muhammadista nykypäivään. Kirjassa kiinnitetään erityistä huomiota tekijöihin, jotka vaikuttavat nykyfundamentalistisen liikehdinnän Taustalla. Islamin opin tärkeimmät käsitteet, muslimien velvollisuudet ja islamin muodot sunnalaisuudesta shiialaisuuteen käydään läpi järjestelmällisesti. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti uskonnollisen auktoriteetin kysymys, islamin lain vaikutus yhteiskuntaan sekä naisen asema.

Kirja antaa myös avaimia päivänpolttamiin aiheisiin ja Irakin tilanteisiin, jihadiin eli pyhään sotaan sekä terrorismiin.

JAAKKO HAMEEN-ANTTILA (S. 1963)

on arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Helsingin yliopistossa. Hän on julkaissut Useita teoksia ja suomentanut muun muassa Koraanin ja Gilgamesh-eepoksen. Vuonna 2002 hän sai vaimonsa Virpi HämeenAnttilan kanssa Kino Leinon palkinnon merkittävästä suomennostyöstään.

Arvostele itse tämä teos

nid. 317 sivua
29.00 €

Hämeen-Anttila Jaakko: Jumalasta juopuneet

 Lisää ostoskoriin

islam,

Jumalasta juopuneet on ensimmäinen suomenkielinen täysimittainen esitys sufilaisuudesta, islamin mystisestä suuntauksesta.

Islamin mystiikassa elävät rinnan uskonnon kokemuksellinen puoli ja filosofia. Siinä missä toiset mystikot ovat rakastaneet ja juopuneet, toiset ovat mietiskelleet ja saavuttaneet viisauden.

Mystikkojen islam on kaukana tiedotusvälineiden antamasta islamkuvasta. Mystikoille sisäinen elämä ja Jumalan ja ihmisen välinen suhde on kaiken keskipiste. Pohjimmiltaan mystiikassa on kyse elämän todellisesta tarkoituksesta.

Rakkaus, kauneus, juopumus ja viisaus ovat ihmiselämän alueita, joihin liittyvien kielikuvien avulla mystikot koettavat tehdä jumalakokemuksensa ymmärrettäväksi.

Islamin mystikkojen ajatukset antavat myös nykyihmiselle paljon pohdittavaa. Onko näkyvän maailman toisella puolen jotain muuta? Mitä kohti ihminen pyrkii? Miksi niin toisen ihmisen kuin luonnonkin kauneus vetoaa ihmiseen?

Sufilaisuus on yhä edelleen keskeinen osa islamia, ja suuhilainen ajattelu kiinnostaa nykyään muslimeita ja myös länsimaisia lukijoita ehkä enemmän kuin koskaan ennen.

Arvostele itse tämä teos

nid. 251 sivua
24.50 €

Hämeen-Anttila Jaakko: Koraanin selitysteos

PAINOS LOPPUUNMYYTY

islam,

Teos on ensimmäinen suomeksi ilmestyvä Koraanin selitysteos. Se antaa taustatietoja Koraanin kertomuksille ja valaisee nykypäivän islamin muotoutumista. teos ottaa huomioon sekä perinteisen islamilaisen tulkinnan että nykyaikaisen tutkimuksen uusimmat tulokset.

Arvostele itse tämä teos

sid. 157 sivua
18.50 €

Hämeen-Anttila Jaakko: Tiedon Valtameri

 Lisää ostoskoriin

islam, itämainen viisaus,

TIEDON VALTAMERI on kokoelma arabialaisista lähteistä käännettyä viisauskirjallisuutta, jossa islamilaisen kulttuurin koko kirjo esittäytyy lukijalle. Kokoelmaan on poimittu ajatuksia niin islamin varhaisilta uskonnollisilta ajattelijoilta kuin myöhemmiltä filosofeiltakin. Kalifit ja mystikot, oppineet ja beduiinit, filosotit ja lääkärit ovat kaikki sepittäneet lukuisia iskeviä ajatuksia, jotka heijastavat islamilaisen ajattelun syvimpiä kerroksia ja ovat yhä nykyään ajankohtaista, käytännöllistä viisautta.

Kokoelmassa on myös runsaasti lauseita islamin keskeisimmistä uskonnollisista lähteistä. Koraani, profeetta Muhammadin lauseet ja imaami Alin viisaudet ovat kaikkien muslimien yhteistä henkistä perintöä, joka elää vahvasti niin kansan keskuudessa kuin oppineittenkin teoksissa.

Tiedon valtameri on pikatie islamilaisen ajattelun juurille, vuosituhantiseen perinteeseen, joka jatkuu katkeamattomana Lähi-Idässä.

Kirjan on toimittanut ja suomentanut arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila (Helsingin yliopisto).

Arvostele itse tämä teos

sid. 314 sivua
27.00 €

Hämeen-Anttila Jaakko: Todellisuuden maailmat

PAINOS LOPPUUNMYYTY

islam,

Islamin mystiikassa, suufilaisuudessa, on katsottu, ettei Jumalan ja ihmisen perimmäisiä salaisuuksia voi kertoa loogisesti etenevän kielen ja oppitekstien kautta, vaan ainoastaan kertomusten ja runojen muodossa.

Keskeinen suufitekstien innoittaja on ollut Koraani. Myös profeetta Muhammadin elämä on kaikkien muslimien esikuva, ja mystikot ovat tulkinneet hänen opetuksiaan. Mukana on myös "juopuneitten suufien" ekstaattisia näkyjä ja huudahduksia, mystisen inspiraation vallassa kirjoitettuja runoja, oppikertomuksia ja lyhyitä, anekdootinomaisia kertomuksia suufimestareista.

Todellisuuden maailmat on huolellisesti valikoitu kokoelma islamilaisten mystikkojen tekstejä, joista useimmat ilmestyvät nyt ensimmäistä kertaa arabiasta ja persiasta suomennettuina. Todellisuuden maailmat avaa aivan uuden näkökulman maailman toiseksi laajimmin levinneeseen uskontoon.

Todellisuuden maailmat -teoksen lisäksi on ilmestynyt samalta tekijältä tietoteos "Jumalasta juopuneet" – Islamin mystiikan käsikirja, jota voi lukea tämän teoksen rinnalla.

Jaako Hämeen-Anttila on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori ja kansainvälisesti arvostettu tutkija, joka on julkaissut lukuisia kirjoja ja artikkeleita islamin tutkimuksen alalta. Hän on julkaissut aiemmin myös lukuisia käännöksiä arabialaisen ja persialaisen kirjallisuuden klassikoista.

Arvostele itse tämä teos

nid. 467 sivua
30.00 €

Ibn Hisham: Profeetta Muhammadin Elämäkerta

 Lisää ostoskoriin

islam,

Ibn Hishamin (k. 833) Profeetta Muhammadin elämäkerta on vanhin ja arvostetuin kuvaus islamin perustajan elämästä. Teos esittelee taustan, jolta Muhammad nousi Jumalan lähettilääksi, ja käy läpi profeetan elämän pääkohdat. Kirjassa on runsaasti arkielämän kuvausta, jota vasten myös Koraanin tekstien sisältö avautuu uudella tavalla.

Ibn Hishamin perimätietoon pohjaava muotokuva on säilyttänyt arvonsa halki vuosisatojen, ja islamilaisessa kirjallisuudessa tämä Jumalan lähettilään elämäkerraksi kutsuttu teos on saavuttanut lähes kanonisoidun aseman.

Profeetta Muhammadin elämäkerta ilmestyy nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Käännöksen on laatinut suoraan alkutekstistä islamin varhaishistorian tuntija Jaakko Hämeen-Anttila. Teoksen alkusanat on kirjoittanut Syyrian suurmufti Ahmad Kuftaro.

Arvostele itse tämä teos

nid. 157 sivua
16.50 €

Khaijam Omar: Malja ja mennyt maine

 Lisää ostoskoriin

islam, runot,

Persialaisen Omar Khaijamin (1048-1131) runot nyt ensi kertaa alkukielestä suomennettuina. Runoja viinistä, nautinnoista ja elämän iloista mutta myös kaiken katoavaisuudesta. Mystinen ja maallinen kietoutuvat yhteen. Uskonnollinen hurmio ja elämän ilot vapauttavat ihmisen maineen kahleista. Omarin nelisäkeet ovat kuuluisia kaikilla maailmankielillä.

Nouse, pannaan harppu heläjämään!
Juodaan viiniä, annetaan maineen mennä!
Myydään rukousmatto maljallisesta,
paiskataan hurskaiden pullo kiveä vasten!

Arvostele itse tämä teos

sid. 223 sivua
47.50 €

Liulia Marita: Choosing My Religion – uskontoja jäljittämässä

 Lisää ostoskoriin

hindulaisuus, buddhalaisuus, taolaisuus, kristillinen filosofia, islam,

Tunnetun mediataiteilijan näkökulmia maailman pääuskontoihin, erityisesti naisen silmin katsottuna. Teoksessa käsiteltävät uskonnot ovat kristinusko, juutalaisuus, islam, sikhiläisyys, hindulaisuus, buddhalaisuus, kungfutselaisuus, taolaisuus ja shintolaisuus.

Visuaalisesti rikas ja kiehtova kirja sisältää 150 taidekuvaa ja valokuvaa.

Kirja sisältää myös taiteilija Marita Liulian elämäkerrallisen tekstin ja uskontotieteen dosentin Terhi Utriaisen artikkelin.

Arvostele itse tämä teos

nid. 268 sivua
20.00 €

Rumi: Rakkaus on musta leijona

PAINOS LOPPUUNMYYTY

islam, runot,

Kuiva ja vaiennut ruoko
ilman suudelmaasi.
Kun painat huulesi minua vasten ja hengität minuun
minä alan soida.

Suufilaisuuden tärkein edustaja Mawlana Jalaladdin Rumi k. 1273) oli keskiajan tunnetuimpia mystikkoja, Hildegard Bingeniläisen vastine islamilaisessa maailmassa. Hänen runoutensa perustana on syvä rakkaus, jota hän tuntee jumalaa, ihmistä ja erityisesti vaeltavaa mystikkoa Shams-i Tabrizia kohtaan. Siitä kumpuaa hänen runojensa välittömyys, joka puhuttelee tuoreena myös nykyihmistä.

Mawlanan runot etsivät ihmiselle asemaa maailmankaikkeudessa ja puhuvat rohkeasti ja yllättävin kielikuvin Jumalasta, rakkaudesta ja ikuisesta kaipuusta. Mawlana sepitti useimmat runonsa ekstaattisen tanssin pyörteissä ja hänen oppilaansa kirjasivat mestarinsa runot muistiin. He järjestäytyivät myöhemmin pyörivästä tanssistaan tunnetuiksi mevlevi-dervisseiksi.

Kokoelman on valikoinut ja persian kielestä suomentanut professori Jaakko Hämeen-Anttila.

Arvostele itse tämä teos

sid. 302 sivua
23.00 €

Rumi Dzalaladdin: Ruokopillin tarinoita

PAINOS LOPPUUNMYYTY

islam, klassikot, elämänviisaus,

Ruokopillin tarinoita on valikoima kertomuksia Dzalaladdin Rumin Masnavin kahdesta ensimmäisestä kirjasta. Rumi (k. I273) on islamilaisen maailman tunnetuin mystikko, ja hänen teoksissaan käytännöllinen elämänviisaus ja vajoaminen jumalalliseen rakkauteen ovat saavuttaneet täydellisen sopusoinnun.

Masnavissa, jota on usein kutsuttu persiankieliseksi koraaniksi, Rumi on pukenut mystiset kokemuksensa opettavien ja usein huvittavienkin tarinoiden asuun. Teos on yhä persialaisen kulttuurialueen keskeistä kansalliskirjallisuutta, ja valikoimia siitä on käännetty lähes kaikille Euroopan kulttuurikielille. Masnavin tarinat ovat ovi suufilaiseen maailmankuvaan, ja ne elävät yhä mm. Rumin itsensä perustamassa tanssivien dervishshien järjestössä, joka kukoistaa nykyäänkin Turkissa ja Keski-Aasiassa.

Ruokopillin tarinoiden kertomukset on valikoinut ja kääntänyt suoraan alkukielestä fil.tri Jaakko Hämeen-Anttila, joka toimii arabian kielen ja kirjallisuuden dosenttina Helsingin yliopistossa.

Arvostele itse tämä teos

nid. 126 sivua
14.50 €

Burkhardt Titus: Introduction to Suffism

 Lisää ostoskoriin

islam, itämainen viisaus, sufilaisuus,

Sufism - the esoteric aspect of Islam - is capable of giving access to direct knowledge of the eternal. This book is an introduction to a study of the doctrines of Sufism, aiming to help those who seek to understand the universal truths of which every sacred doctrine is an expression.

An Introduction to Sufism is divided into three parts. Firstly Titus Burckhardt defines the nature of Sufism and discusses it in relation to Christian mysticism and Hinduism. He then goes on to examine the doctrinal foundations of Sufism, and ends with the three elements of 'operative' Sufism, including commentaries on rites, meditation and contemplation.

The book provides an excellent introduction to the subject for those previously unacquainted with it, while containing much of interest to the scholar. The result is a highly successful presentation of ancient Sufi mysteries to the Western world.

Arvostele itse tämä teos