Untitled

nid. 16.50 €

Coelho Paulo: Piedrajoen rannalla istuin ja itkin (pehmeäkantinen)

 Lisää ostoskoriin

elämänviisaus, oivalluksia, ihmissuhteet,

Pilarista on kasvanut itsenäinen, vahva nuori nainen. Hänen lapsuudenystävänsä on nyt komea hengellinen johtaja. Pilar on oppinut kätkemään tunteensa, kun taas hänen ystävänsä on etsinyt sisäisiltä ristiriidoiltaan turvaa uskonnosta. Yhdessä he lähtevät matkalle, joka on aluksi täynnä vaikeuksia, kun syytökset ja kauna nousevat vuosien jälkeen pintaan. Mutta Piedrajoen rannalla, Ranskan Pyreneiden pienessä kylässä, he pohtivat elämän suuria kysymyksiä ja tarkastelevat uudelleen omaa erikoista suhdettaan.

"Tapa jolla hän kirjoittaa on kuin musiikkia, se on niin kaunista. Se on lahja jota kadehdin eniten."

Julia Roberts

Arvostele itse tämä teos

sid. 137 sivua
25.50 €

Alaja Kristiina: Mahdollisuuksien työyhteisö

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, psykologia, työ,

MAHDOLLISUUKSIEN TYÖYHTEISÖ on työyhteisön jäsenen oman kasvun käsikirja. Sen aihepiirejä ovat mm. omien mahdollisuuksien havaitseminen, itsetunnon kehittäminen, syntipukki-ilmiö, kateus, sensuuri, kiusaaminen, itsensä ja toisen hyväksyminen, jämäkkyyden oppiminen, vuorovaikutustaitojen kehittäminen.

"Jokainen työyhteisön jäsen on kehittämisen avainhenkilö. Jokainen voi ainakin jonkin verran vaikuttaa työyhteisön ilmapiiriin ja siihen, miten asioita hoidetaan. Omaan hyvinvointiin voi vaikuttaa paljonkin, minä hetkenä hyvänsä, jos tahtoo."

MAHDOLLISUUKSIEN TYÖYHTEISÖ on työyhteisön jäsenen oman kasvun käsikirja. Sen aihepiirejä ovat mm. omien mahdollisuuksien havaitseminen, itsetunnon kehittäminen, syntipukki-ilmiö, kateus, sensuuri, kiusaaminen, itsensä ja toisen hyväksyminen, jämäkkyyden oppiminen, vuorovaikutustaitojen kehittäminen.

"Jokainen työyhteisön jäsen on kehittämisen avainhenkilö. Jokainen voi ainakin jonkin verran vaikuttaa työyhteisön ilmapiiriin ja siihen, miten asioita hoidetaan. Omaan hyvinvointiin voi vaikuttaa paljonkin, minä hetkenä hyvänsä, jos tahtoo."

FM Kristiina Alaja on tunnettu kouluttaja, jonka mahdollisuuksien ihmiskäsitykseen pohjautuvat parisuhde-, kasvatus- ja työyhteisökurssit ovat olleet suosittuja.

Arvostele itse tämä teos

nid. 232 sivua
27.00 €

Alberti & Emmons: Miten opin pitämään puoleni

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, psykologia,

Opas omien rajojen puolustamiseen

Mitä teet, jos tarjoilija ei huomaa sinua ravintolassa tai joku etuilee pankkiautomaatilla? Nämä ovat tuttuja tilanteita ja edellyttävät puolensa pitämistä, assertiivisuutta. Se on taito, jota meille useimmille ei ole opetettu. Ainakaan sitä ei ole opetettu meille niin, että osaisimme pitää puolemme jämäkästi, mutta kohteliaasti.

Tämä teos on ollut best seller kaikkialla, missä se on julkaistu. Eikä ihme. "Tämä on paras kirja, joka on kirjoitettu puolensa pitämisestä. Se opetti minulle, miten voin sanoa "ei" silloin, kun minulla on siihen täysi oikeus." Näin kuuluu yleinen lukijan kommentti. Myös alan asiantuntijat, kouluttajat ja terapeutit ovat valinneet tämän teoksen ykköseksi.

Arvostele itse tämä teos

sid. 253 sivua
23.00 €

Breitman & Hatch: Opi sanomaan ei ilman syyllisyyttä

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet,

Kirja pienestä ja tärkeästä, mutta niin vaikeasta sanasta menestysteos jo yli 20 maassa!

"Ja nyt saat tilattua nämä kolme lehteä yhden hinnalla... "

"Sinä voit varmaan tehdä näistä raporteista yhteenvedon... niin, ja se tarvittaisiin huomiseksi..."

"Kuule, voisitko tulla auttamaan tänä viikonloppuna, kun pitäisi laittaa parketit lattioille ja tapetit seiniin?"

Kuulostaako tutulta? Yksi nykyajan suurimmista vitsauksista on joka puolelta tunkeva tarjousten, kaupittelun, pyyntöjen, kerjäämisen ja ehdotusten tulva. Kaikkiin ei voi mitenkään myöntyä, ei vaikka kuinka haluaisi olla miellyttävä ja ystävällinen. On opittava sanomaan EI, ja on myös opittava sanomaan se luontevasti, muita loukkaamatta ja syyllisyyttä tuntematta.

EI on yllättävän vaikea sana sanottavaksi. Monet suostuvat milloin mihinkin enemmän tai vähemmän vastenmieliseen asiaan muiden mieliksi ja tuntevat suostuttuaan mielipahaa menetetystä ajasta, rahasta tai omanarvontunnosta. Tämä kirja neuvoo, kuinka kohteliaasti sanottu EI parantaa elämänlaatua - eikä kuitenkaan tee sanojastaan ilkeää tai itsekästä.

Opi sanomaan EI ilman syyllisyyttä on kirja, joka minun oli aivan pakko lukea. Ja oli onni, että luin. En ole useinkaan törmännyt yhtä käytännönläheiseen teokseen. Sovellettuani vain murto-osaa kirjan ehdotuksista olen jo säästänyt paljon enemmän aikaa kuin ehdotusten lukemiseen meni. En ollut kahlannut kirjaa edes loppuun, kun aloin jo hyötyä sen neuvoista. Aika nopeita tuloksia, vai mitä?

Kun opettelet sanomaan ei ilman syyllisyyttä, saat itsellesi aikaa, jota et kuvitellut olevan olemassakaan. Vielä tärkeämpää on, että opit sanomaan kyllä kaikelle, mikä on sydäntäsi lähinnä, asioille, joita todella haluat mutta joille sinulla ei tunnu koskaan olevan aikaa - koska olet niin kiinni sitoumuksissa ja velvollisuuksissa, joista haluaisit päästä eroon.

Kun opit sanomaan ei, elämä palaa taas hallintaan. Et ole enää oman tärkeysjärjestyksesi häntäpäässä, vaan kapteeni omassa laivassasi. Sen jälkeen teet ratkaisut omaan harkintaasi, vakaumukseesi ja toiveisiisi nojautuen, et pelosta, syyllisyydestä tai muiden pakottamana.

Useimpien nykyihmisten elämä on käynyt varsin vaativaksi, ellei suorastaan rasittavaksi. Aikataulut ratkeilevat liitoksistaan ja turhautuminen on jokapäiväinen vieras. Teknologian ja ajansäästöön suunniteltujen apuneuvojen luulisi ratkaisevan ongelmamme, mutta useimmiten niin ei käy. Säästyyhän uusien laitteiden avulla aikaa, mutta me täytämme sen suostumalla aina vain uusiin pyyntöihin, koska emme kerta kaikkiaan osaa sanoa ei. Ikävä kyllä lopputulos on usein se, että aikataulumme ovat entistä kireämpiä ja meitä vaivaa pahempi riittämättömyyden tunne kuin koskaan. Sitten tuskailemme, missä järjestyksessä tehtävät pitäisi hoitaa ja miten ylipäänsä selviämme niistä kaikista.

Ongelma saattaa hyvinkin ratketa, kun opettelet sanomaan ei ilman syyllisyyttä. Mielenkiintoista: Yksi sopivassa kohdassa sanottu päättäväinen ei voi säästää aikaasi enemmän kuin hienoimmatkaan tekniset vempaimet. Kuinka usein olet sotkeentunut liian moneen asiaan - yksityiselämässä tai ammatissa - siksi, ettet osaa sanoa ei? Montako ratkaisua olet tehnyt syyllisyyden- tai velvollisuudentunnosta aidon ihmisystävällisyyden sijasta? Kuinka usein olen lupautunut aikaa vievään tehtävään, johon et olisi suin surminkaan halunnut, ja johon sinun ei olisi edes tarvinnut suostua? Mitä jos olisit saanut sanotuksi ei edes muutamassa sellaisessa tilanteessa? Entäpä jos olisit säästänyt myöntävät vastauksesi todella tärkeisiin asioihin? Millaista elämä olisi, jos eläisit kuin itse haluat?

Minäkin luulin pitkän aikaa, että kieltäytyminen on itsekästä, mutta olin väärässä. Mikään ei ole tehokkaampi tapa pyrkiä eroon itsekkyydestä kuin opetella vastaamaan kieltävästi vastenmielisiin ja järjettömiin pyyntöihin - ja tekemään sen ilman syyllisyyden häivääkään. Olen huomannut, että jos teen päätökset sydämellä enkä syyllisyyden ajamana, tunnen emotionaalista tyydytystä ja olen sopusoinnussa itseni kanssa. Olet varmaankin samaa mieltä, että kun ihmisen tunne-elämä on tasapainossa, hän haluaa auttaa ja rakastaa muita, on luonnostaan myötäelävä ja antelias.

Voin kokemuksesta vakuuttaa, että opittuani torjumaan osan saamistani tehtävistä ja pyynnöistä olen ollut paljon empaattisempi ja hyväntahtoisempi niitä ihmisiä ja järjestöjä kohtaan, jot ka ovat lähellä sydäntäni. Olen paneutunut minulle tärkeisiin asioihin huomattavasti tehokkaammin ja tarmokkaammin kuin ennen, ja olen ollut paremmin niiden käytettävissä, jotka todella tarvitsevat minua. Sekä oma että ympäristöni elämänlaatu on parantunut, kun olen oppinut sanomaan ei.

Muistelepa miltä tuntuu, kun elämä ei ole omassa hallinnassa eikä ole ikinä aikaa itselle. Siinä tilanteessa ihminen kapinoi koko ajan. Ylivoimaisen taakan alla on vaikea ajaa tarmokkaasti muiden asioita, puhumattakaan että jaksaisi olla muita kohtaan huomaavainen ja lempeä.

Yksi syy, jonka vuoksi pelkäsin sanoa ei, oli se, etten halunnut loukata ihmisten tunteita. Taas väärä luulo! Olen pannut merkille saman asian, jota kirjoittajatkin tähdentävät - useimmat ihmiset nimittäin kunnioittavat niitä, jotka eivät anna syyllisyyden ohjata toimiaan, vaan tekevät päätöksensä rakkaudesta ja omasta vakaumuksesta. Olen havainnut, että voin kieltäytyvä melkein mistä pyynnöstä tahansa sellaisella tavalla, jonka pyytäjä ymmärtää. Näin jälkeenpäin ajatellen loukkasin varmaan paljon useampien ihmisten tunteita penseydelläni, kaikenkarvaisilla tekosyillä ja iänikuisella päättämättömyydellä kuin nyt, sanomalla ei ilman syyllisyyttä.

Tiedän, että tämä kirja opettaa sanomaan ei, mutta minä sanon sille kyllä, kyllä, kyllä! Suurkiitokset ja parhaat toivotukset kirjoittajille, jotka ovat auttaneet minua auttamaan itseäni. Olen varma, että sinäkin opit sanomaan ei ilman syyllisyyttä, minkä jälkeen voit sanoa kyllä elämäsi tärkeille asioille, mitä ne sitten lienevätkin.

Arvosta itseäsi.

Richard Carlson, fil. tri,
teoksen Älä hikeenny pikkuasioista kirjoittaja

Arvostele itse tämä teos

nid. 300 sivua
28.00 €

Burns David: Hyvä yhdessä – eli kuinka saada hankalat ihmissuhteet toimiviksi

 Lisää ostoskoriin

psykologia, ihmissuhteet, elämänviisaus,

Meillä kaikilla on joku, jonka kanssa emme oikein tule toimeen - jatkuvasti valittava ystävä tai työkaveri, armottoman kriittinen pomo, epämiellyttävä naapuri, murjottava ja ovia paiskova teini tai ehkäpä rakastava mutta ärsyttävä puoliso. Kirjassaan Hyvä yhdessä David Burns esittelee kognitiivisen interpersoonallisen terapian - uuden, vallankumouksellisen menetelmän, jonka avulla voit muuttaa vaikeat, ongelmalliset ihmissuhteet toimiviksi ja onnellisiksi.

Hyvä yhdessä -kirjassa käsitellään seuraavia teemoja:

- Miten lakkaat syyttelemästä muita ja kohdistat huomion itseesi.

- Miten määrittelet täsmällisesti ongelman syyn missä tahansa hankalassa ihmissuhteessa.

- Miten ratkaiset melkein minkä tahansa ihmissuhdeongelman lähes välittömästi.

Hyvä yhdessä perustuu 25 vuoden kliiniseen kokemukseen ja uraauurtavaan tutkimukseen, johon osallistui yli tuhat henkilöä. Se esittelee täysin uuden teorian siitä, miksi meidän on niin vaikea tulla toimeen toistemme kanssa. Kirjasta löytyy runsaasti hyödyllisiä esimerkkejä, ja nerokkaita, käyttäjäystävällisiä työkaluja, kuten suhdetyytyväisyystesti, suhdepäiväkirja, tehokkaan kommunikaation viisi salaisuutta, läheisyyharjoitus ja monia muita apuvälineitä rakastavamman ja tyydyttävämmän ihmissuhteen luomiseen läheistesi kanssa.

Arvostele itse tämä teos

nid. 200 sivua
26.00 €

Chopra Deepak: Sielukas johtaminen

 Lisää ostoskoriin

chopra, ihmissuhteet,

Johtajia tarvitaan kaikkialla, missä ihmiset puhaltavat yhteen hiileen jotakin saavuttaakseen – liikemaailmassa, politiikassa, perheissä ja urheilukentillä. Taitava johtaja osaa käyttää sisäistä viisauttaan ymmärtääkseen johtamiensa ihmisten erilaisia tarpeita ja tukeakseen heitä parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamisessa. Innostuakseen ryhmä tarvitsee ennen kaikkea yhtä asiaa: viisasta ja sielukasta johtajaa.

Kukaan ei ole täydellinen johtaja aloittaessaan, mutta jokainen voi kehittyä taitavaksi johtajaksi. Chopra on kouluttanut toimitusjohtajia ja muita huippuosaajia useiden vuosien ajan ja kartoittanut periaatteet, jotka pätevät hyvään johtajuuteen alasta ja ympäristöstä riippumatta. Sielukas johtaminen esittelee seitsemän kohdan tien hyvään johtajuuteen ja antaa selkeät välineet sisäisen viisauden kehittämiseksi ja vaalimiseksi.

Arvostele itse tämä teos

nid. 266 sivua
23.00 €

Cushnir Raphael: Sytytä sydämesi

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, myönteinen ajattelu,

"Tämä teos on käytännöllinen sydämen käsikirja. Sen voimakas kutsu on tämä: olkoon rakkaus kaikkien ihmissuhteidemme kantava voima."
Sharon Salzberg, Lempeyden tie -teoksen kirjoittaja

Sytytä sydämesi näyttää tien rakkauteen, jollaista harvat meistä ovat kokeneet. Se ei ole platonista tai romanttista, eikä rajoitu läheisiimme.

Tuo rakkaus on vahvaa, alkukantaista voimaa, jossa piilee avain syvimpään ja kestävimpään täyttymykseen.

Rakkaus on kokemuksena suurenmoinen. Kuitenkaan emme salli sitä itsellemme, ellei se ilmene sellaisena kuin haluamme. Jos vanhempamme eivät hyväksy meitä tai rakastettu ei vastaa tunteisiimme, hylkäämme rakkauden kokonaan. Suljemme usein sydämemme myös koettuamme pettymyksiä, epäonnistumisia tai menetyksiä: tunnemme itsemme arvottomiksi ja kuvittelemme, ettei meitä kukaan voi rakastaa.

Tämän kirjan seitsemän kutsua ovat avaimia pettymysten lukitsemaan sydämeen. Ne ovat kuin kipinöitä, joiden avulla voimme sytyttää sisäisen tulemme. Kun liekki kasvaa, rakkaus ilmenee kauttamme sekä käytännön tekoina että elämänasenteena. Se tuo uutta hehkua läheisiin hetkiin ja muuttaa suhtautumisemme stressiin ja vastoinkäymisiin. Kun sydämemme palaa, sen liekki valaisee koko maailman.

Raphael Cushnir koki oman sydämensä avautumisen suurten menetysten seurauksena vuonna 1995. Siitä lähtien hän on jakanut tämän kirjan viestin tuhansien ihmisten kanssa kouluissa, yrityksissä ja henkisissä keskuksissa. Nuo syvälliset ja inspiroivat oivallukset on koottu tähän helposti lähestyttävään kirjaan, joka rohkaisee meitä uudistumaan arjessamme.

Arvostele itse tämä teos

nid. 320 sivua
28.00 €

Dalsegg Aud, Wesche Inger: Vapaaksi psykopaatin otteesta

 Lisää ostoskoriin

ihmissuhteet, psykologia,

Vapaaksi psykopaatin otteesta käsittelee psykopaattista käyttäytymistä erityisesti uhrin näkökulmasta. Teos on tarkoitettu itsehoito-oppaaksi psykopaattien uhreille ja tarjoaa mm. yksityiskohtaisia neuvoja vahingollisen ihmisen vaikutuspiiristä vapautumiseksi.Teoksessa käsitellään myös vanhemman psyykkisen sairauden vaikutusta lapseen ja tämän kehitykseen.

Uhrien lisäksi teos soveltuu hyvin myös niille, jotka haluavat oppia lisää psykopaattisesta käytöksestä ja sen vaikutuksesta perhe- ja työelämään.

Aug Dalsegg ja Inger Wesche havainnollistavat aihetta tapauskertomuksilla henkilöistä, jotka ovat päässeet vapaaksi psyykkisesti vahingollisista ihmissuhteista ja onnistuneet rakentamaan itselleen psyykkisestä ja fyysisestä väkivallasta vapaan elämän.

Arvostele itse tämä teos

sid. 269 sivua
30.00 €

Davis Kasl Charlotte: Elämänilon Kirja

 Lisää ostoskoriin

myönteinen ajattelu, itsetuntemus, ihmissuhteet,

"Sisimmässämme asustava ilon lintu ei koskaan lakkaa laulamasta, me vain lakkaamme kuuntelemasta"

Luovu turhista peloista, ankeista muistoista, piinaavasta itsekritiikistä... Opettele sen sijaan hyväksymään itsesi hyvine ja huonoine puolinesi, löydä sisimmässäsi uinuva luovuus ja leikkimieli! Silloin selviät arkipäivän paineista paljon vähemmällä stressillä kertoo Charlotte Davis Kasl, psykologi, terapeutti ja healer, joka on kursseillaan jo vuosien ajan auttanut ihmisiä nauttimaan aisteiltaan ja elämään rentoutuneemmin.

Tämä on kirja kaikille, jotka ovat alakuloisia ja arjen lannistamia, jotka luulevat että elämä on pelkkää voittamista tai häviämistä, "täytyy" ja "pitäisi" - sanoja. ELÄMÄNILON KIRJA tuo heidän ulottuvilleen 101 yksinkertaista ja silti syvällistä tapaa luoda kosketus sisimpäänsä ja sieltä löytyvään iloon.

Arvostele itse tämä teos

sid. 187 sivua
26.50 €

Dunderfelt: Henkilökemia

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, psykologia,

"On se niin mukavaa, että olemme erilaisia."

"Antaa kaikkien kukkien kukkia."

Näin me vakuutamme, mutta silti erilaisuudestamme johtuvat henkilökemialliset sotkut ovat yleisiä, ovat sitten kyseessä:

Työpaikan ihmissuhteet • Tiimityön kehittäminen • Yhdistystoiminta, taloyhtiöt • Kunnallispolitiikka • Parisuhteet

Miksi tulen toimeen yhden ihmisen kanssa, mutta en toisen? Voiko ihmisten väliseen henkilökemiaan vaikuttaa? Miten toimia hankalissa (ja superhankalissa) ihmissuhteissa?

Psykologi Tony Dunderfeltin HENKILÖKEMIA paneutuu yhteistyön saloihin. Löydät keinot toimia erityyppisten ihmisten kanssa, saat käytännönläheisiä vinkkejä vuorovaikutuksen kehittämiseksi ja uusia ajatuksia naisten ja miesten välisten " kemioiden" ymmärtämiseksi.

Tony Dunderfelt on psykologi, kirjailija ja kouluttaja. "Elämänkaaripsykologia"," Naisen ja miehen maailma" ja "Henkilökemia" ovat suosittuja kirjoja, joista otetaan jatkuvasti uusintapainoksia. Hänen erityisaloinaan ovat persoonallisuus, sosiaaliset taidot ja psykosofia uusi kokonaisvaltainen käsitys ihmisen henkisestä kehityksestä.

Arvostele itse tämä teos

nid. 182 sivua
30.50 €

Dunderfelt: Intuitio ja tunneviestintä

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, psykologia,

– ihmisten välinen näkymätön yhteys

Alkavatko juhlapuheet vuorovaikutuksen tärkeydestä tuntua vanhan kertaukselta? Kuuluuko mitään uutta ihmissuhderintamalta? Psykologi Tony Dunderfelt tarjoaa nyt täysin uuden kuvan ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Tässä kirjassa sukelletaan sanattoman viestinnän salaperäiseen maailmaan ja paljastetaan miten intuition valomaailma, tunneviestinnän värit ja voimien viestinnän energiat vaikuttavat sosiaalisessa kentässä.

Kirjassa kuvataan runsain esimerkein, mitkä voimat lähtevät liikkeelle kun ihmiset kohtaavat ryhmissä ja tiimeissä, asiakastilanteissa, yhdistystoiminnassa, politiikassa ja parisuhteessa. Näyttelijät Satu Silvo ja Heikki Kinnunen, opetusministeri Maija Rask ja valmentaja Sakari Pietilä sekä psykoterapeutti, diplomi-insinööri, työhaastattelija ja parantaja kertovat miten he käyttävät sanatonta viestintää työssään.

Kirjan luettuasi katsot ihmisten välistä vuorovaikutusta täysin uusin silmin ja löydät keinoja selvitä tiukissakin paikoissa rakentavalla tavalla.

Tony Dunderfelt on psykologi, kirjailija ja kouluttaja. "Elämänkaaripsykologia"," Naisen ja miehen maailma" ja "Henkilökemia" ovat suosittuja kirjoja, joista otetaan jatkuvasti uusintapainoksia. Hänen erityisaloinaan ovat persoonallisuus, sosiaaliset taidot ja psykosofia uusi kokonaisvaltainen käsitys ihmisen henkisestä kehityksestä.

Arvostele itse tämä teos

pokkari 82 sivua
11.00 €

Dunderfelt Tony: Kuuntele ja tule kuulluksi

 Lisää ostoskoriin

psykologia, ihmissuhteet,

Kaikki tietävät, että kuunteleminen on ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa tärkeää. Nykyään myös jokainen ihminen haluaa tulla kuulluksi. Yhteistyö murenee jo alussa, jos jompikumpi osapuolista kokee, ettei hänen näkemyksiään ja ennen kaikkea tunteitaan ole otettu kuuleviin korviin.

Kuuntelemisen taito ja kuulluksi tulemisen kokemus ovat työyhteisöjen kehittämisen perusta ja nykyaikaisen johtamisen kulmakivi.

Kuunteleminen ei ole todellakaan helppoa! Ei riitä, että on fyysisesti paikalla. Kuuntelemiseen tarvitaan myös henkistä läsnäoloa ja empatiakykyä, varsinkin jos on puhujan kanssa eri mieltä.

Psykologi Tony Dunderfelt on toiminut yli 30 vuotta kuuntelutaidon ja vuorovaikutustaitojen valmentajana. Hän opastaa, miten yksinkertaisilla harjoituksilla, psykojumpalla, voi tehokkaasti edistää kuuntelemisen taitoja ja kehittää yhteistyötä, jossa jokainen saa tulla kuulluksi.

Arvostele itse tämä teos

nid. 270 sivua
26.00 €

Edward M. Hallowell, M.D.: Uskalla antaa anteeksi

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet,

Anteeksiantaminen ei ole merkki heikkoudesta vaan vahvuudesta. Se on myös tervettä, rohkeaa ja tarttuvaa - ja se vapauttaa meidät. Jokaisella on tarvetta antaa anteeksi; kohteena voivat olla vanhempamme, naapurimme, koiramme, mies, joka kaahasi ohitsemme liikenteessä tänä aamuna tai väkivaltaisesti käyttäytynyt rikollinen. Tässä selkeässä, ytimekkäässä ja innostavassa kirjassaan psykiatri, tri Edward Hallowell kertoo, miten se voi olla mahdollista.

Tämä saattaa olla tärkein tänä vuonna lukemasi kirja. Anteeksiannon puuttuminen elämästämme lamaannuttaa meitä ja koko yhteiskuntaamme. Tri Hallowell ei ohita kirjassaan sitä, kuinka vaikeata anteeksiantaminen on. Kuitenkin hän syvän sisäisen näkemyksensä, käytännöllisten ohjeittensa ja monipuolisten elämän tositarinoiden avulla kutsuu lukijan anteeksiantamisen lempeään maailmaan. Tämä kirja sopii myös sellaisille, joiden on helppo antaa anteeksi.

Miksi antaisimme anteeksi? Ja kuinka voimme antaa anteeksi? Kirjailija käsittelee noita ikivanhoja kysymyksiä syvällä viisaudella ja ymmärtäväisellä sydämellä. Anteeksiantaminen on parannuskeino, jota me käytämme harvoin. Siitä syystä me kärsimme, vaikka meidän ei tarvitsisi kärsiä. Niin tehdessämme me voimme tuhota tärkeimpiä asioita elämässämme: ystävyyden ja rauhan. Jos me vain oppisimme paremmin antamaan anteeksi emmekä siirtyisi jyrkälle puolustuskannalle niin nopeasti ja ja jos olisimme halukkaita palaamaan takaisin siihen huoneeseen, josta ryntäsimme vihaisina ulos, silloin me eläisimme pidempään onnellista, mutkattomampaa ja järkevämpää elämää. Me emme heittäisi hukkaan parasta, mitä meillä on."

Arvostele itse tämä teos

nid. 200 sivua
27.00 €

Ferrucci Piero: Ystävällisyys

 Lisää ostoskoriin

myönteinen ajattelu, ihmissuhteet,

– Hyväntahtoisuuden voima

"Sydämeni mukainen kirja!" - Dalai Lama

Hyväntahtoisuuden voima on kirja yksinkertaisesta mutta samalla syvällisestä teemasta.

Piero Ferrucci, yksi mailman arvostetuimmista psykologeista, tutkii hyväntahtoisuuden monia yllättäviä puolia ja väittää, että hyväntahtoisuus on piirre, joka ei ainoastaan johdata meitä onnellisuuteen, vaan toimii myös meidän oppaana maailmassamme, josta on tullut kylmä ja pelottava.

Lämpöä ja aitoa läsnäoloa tarvitaan maailmaan, jossa elämäntahti kiihtyy kiihtymistään, teknologia tekee kommunikoinnistamme hätäistä ja etäistä, ja jossa voiton tavoittelu asetetaan korkeammalle kuin sydämiemme ääni.

Kirja sisältää Dalai Laman esipuheen.

Arvostele itse tämä teos

sid. 350 sivua
29.00 €

Fexeus Henrik: Viettelyn jalo taito

 Lisää ostoskoriin

parisuhde, ihmissuhteet,

Miten päästä juttusille tuntemattoman kaunottaren tai komistuksen kanssa? Miten säihkyä, herättää kiinnostus ja olla tavoiteltu?

Vaikka et näyttäisi muotilehden kansikuvamallilta, peli ei ole pelattu. Päinvastoin: romantiikassa onnen avaimet piilevät muualla kuin pelkässä pinnassa. Viettelyn jalo taito tarjoaa niin miehille kuin naisillekin työkaluja, joilla menestyä flirtissä tai viettelyssä.

Kirjan 168 yksinkertaista ja käytännöllistä ohjetta perustuvat samaan hienovaraiseen psykologiaan, jota mentalistit käyttävät tempuissaan. Miksi on tärkeää, että hän kirjoittaa sinulle puhelinnumeronsa, etkä sinä? Miksi drinkin tarjoaminen on surkeaa flirttiä?

Elekielen ja sosiaalisen manipulaation mestari Henrik Fexeus vinkkaa pilke silmäkulmassa, kuinka muuttua seinäruususta unelmaflirtiksi.

Arvostele itse tämä teos

nid. 345 sivua
34.50 €

Fisher Bruce: Jälleenrakennus – kun suhteesi päättyy

 Lisää ostoskoriin

ihmissuhteet, itsetuntemus, myönteinen ajattelu,

Rakennatko elämääsi uudelleen avioliiton tai rakkaussuhteen päättymisen jälkeen? Tästä kirjasta on sinulle hyötyä. Best seller ympäri maapalloa.

Miksi tämä teos on niin suosittu? Koska se antaa uuden näkemyksen eroon ja lyhentää siihen sopeutumiseen kuluvaa aikaa. Se tekee erosta tärkeän oppimiskokemuksen. Erossa tärkeää on suhteesta eroaminen - ei henkilöstä.

Kirjoittaja Tri Bruce Fisher oli arvostettu parisuhde- ja avioeroasiantuntija omassa maassaan. Hän oli myös hyvin lämmin ja sydämellinen ihminen. Hän kehitti eroseminaarin eli jälleenrakennusseminaarin, jonka avulla yli 25 000 suomalaistakin on tehnyt erostaan elämänsä käännekohdan.

Arvostele itse tämä teos

nid. 353 sivua
29.00 €

Fox Cabane Olivia: Karismamyytti

 Lisää ostoskoriin

ihmissuhteet, luovuus,

“Kuvittelepa, millaista elämäsi voisi olla, jos ihmiset huomaisivat sinut aina, kun astut huoneeseen, kuuntelisivat sinua ja toivoisivat saavansa hyväksyntäsi.

Karismaattisille ihmisille tämä on arkipäivää. Jokainen vaikuttuu karismaattisen ihmisen läsnäolosta. Ihmiset kokevat karismaattisiin ihmiseen selittämätöntä vetoa eivätkä voi sille mitään. Karismaattiset ihmiset tuntuvat myös elävän karismaattista elämää: heillä on enemmän valinnanvaraa kumppaneiden suhteen, hyvä toimeentulo ja vähemmän stressiä.

Karisma saa ihmiset pitämään sinusta ja luottamaan sinuun.”

Karismaa on pidetty synnynnäisenä ominaisuutena – sitä joko on tai sitten ei ole. Olivia Fox Cabane kumoaa tämän harhaluulon ja paljastaa, että tämän kirjan tarjoaman käytännönläheisen taikuuden avulla kenestä tahansa voi tulla karisman mestari.

Cabane purkaa karisman osatekijöihinsä ja esittelee tekniikoita, joiden avulla kutakin osa-aluetta voi kehittää. Karisman kehittäminen ei tarkoita sitä, että ihmisen pitää muuttaa persoonallisuuttaan, vaan jokainen voi lisätä karismaansa juuri itselleen sopivien harjoitusten avulla.

Tämän kirjan avulla jokaisesta voi tulla vaikutusvaltaisempi, vakuuttavampi ja innostavampi. Voit jopa oppia astumaan sisään huoneeseen niin, että saat aikaan ”wau, kuka tuo on?” -reaktion.

Arvostele itse tämä teos

nid. 419 sivua
24.50 €

Goleman Daniel: Sosiaalinen äly

PAINOS LOPPUUNMYYTY

psykologia, ihmissuhteet,

Miksi ensivaikutelma pitää usein paikkansa? Mihin karisma tai seksuaalinen viehätysvoima perustuvat? Voiko lapsen kasvattaa onnelliseksi?

Tunneälyn käsitteen suuren yleisön tietoisuuteen tuonut psykologi lähestyy menestysteostensa aihepiiriä uudesta näkökulmasta tutkimalla, mikä on vuorovaikutuksen osuus hermoratojen synnyssä ja miten ihmissuhteet vaikuttavat fyysiseen terveyteen. Ihmiset on luotu toimimaan yhdessä, he pyrkivät luonnostaan samalle aaltopituudelle. Sosiaalista älykkyyttä voi kehittää sekä itsessään että muissa.

Arvostele itse tämä teos

sid. 280 sivua
32.00 €

James Judi: Kehon kieli työelämässä

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet,

Tiedätkö, että teoillasi on yhtä suuri vaikutus kuin sanoillasi? Kehonkielesi on viestittävä oikealla tavalla, mikäli haluat menestyä liike-elämässä. Yhtä tärkeää menestyksen kannalta on osata tulkita toisten ihmisten kehonkielen signaaleja. Esiintymistaidon asiantuntija Judi James neuvoo, kuinka sinä voit parantaa omaa kehonkieltäsi.

<Opi
• luomaan erinomainen ensivaikutelma työpaikalla,
• lukemaan ja arvioimaan eleitä, ryhtiä ja muita sanattomia viestejä,
• parantamaan kommunikointitaitojasi muuttamalla omaa kehonkieltäsi,
• hallitsemaan kokoukset, myyntiesittelyt ja asiakasyhteydet,
• huomaamaan, kun sinulle annetaan virheellistä tietoa,
• arvioimaan omat ainutlaatuiset myyntivalttisi ja markkinoimaan itseäsi tehokkaasti,
• johtamaan ja delegoimaan menestyksellisesti.

Suorasanainen, elävästi kirjoitettu ja rakentavia neuvoja tarjoava Body Talk #150; Kehonkieli työelämässä on ehdoton opas kaikille, jotka haluavat eteenpäin tämän päivän työelämässä.

Arvostele itse tämä teos

sid. 279 sivua
21.00 €

Kasl Charlotte: Aidon rakkauden kirja

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet,

Elämänilon kirjasta ja Ihmissuhteiden kirjasta tuttu terapeutti Charlotte Sophia Kasl kertoo tässä kirjassa kaikkein tärkeimmästä ihmissuhteesta, sen etsimisestä ja löytämisestä. Nykymaailman stressi ja kiire tekevät helposti rakkaudesta epätodellisen roolinäytelmän, jossa ihmisten aidot tunteet jäävät huomiotta.

Aidon rakkauden kirja auttaa irtautumaan valheellisista roolikuvista ja antamaan oikealle rakkaudelle tilaa kukoistaa. Kaslin lämmin teksti neuvoo, miten voi löytää kokonaisvaltaisen ja henkisen tien oikean elämänkumppanin luo.

Arvostele itse tämä teos

nid. 235 sivua
24.00 €

Klatte Bill, Thompson Kate: Lähimmäinen ongelmana

 Lisää ostoskoriin

ihmissuhteet, elämäntapaoppaat, itsetuntemus,

– lopeta murehtiminen, näillä konsteilla pärjäät

Useimmilla meistä on elämässämme joku, josta välitämme, mutta jota on todella vaikea rakastaa: alkoholiongelmainen puoliso tai sisarus, huolia tai pelkoja aiheuttava äiti tai isä, aikuinen lapsi, joka tuntuu tekevän samat virheet uudelleen ja uudelleen tai elämänhallinnan menettänyt ystävä. Haluaisit päästä eroon läheisesi aiheuttamista ongelmista, mutta et haluaisi hylätä häntä.

Tämä kirja tarjoaa työkalut, joiden avulla voit käsitellä suhdettasi ongelmaläheiseen. Opit tunnistamaan, millaisia haittoja läheisesi käytös on tuonut omaan elämääsi. Opit hyväksymään tosiasian, että tuon ihmisen tapa toimia ei ehkä koskaan muutu, mutta sinä itse voit muuttaa omaa toimintatapaasi ja reaktioitasi. Samalla kun opit suhtautumaan ongelmaläheiseesi omilla ehdoillasi, opit hallitsemaan niitä reaktioita, joita muuttunut käyttäytymisesi hänessä herättää.

Yhdysvaltalainen Bill Klatte, MSW, LCSW, on toiminut yli 30 vuoden ajan psykoterapeuttina ja sosiaalityöntekijänä. Hän on ohjannut tuhansia ihmisiä yksilö-, ryhmä- ja perheterapiassa. Kanadassa asuva Kate Thompson on kirjailija, kouluttaja, elämäntaitovalmentaja ja toimittaja. Hän on ollut mukana vetämässä seminaareja mm. seksuaalisesta hyväksikäytöstä, perheväkivallasta ja henkilökohtaisesta kasvusta.

Arvostele itse tämä teos

nid. 334 sivua
30.00 €

Kuvajainen Juha: Kamalan ihanat ihmissuhteet

 Lisää ostoskoriin

ihmissuhteet, henkinen kasvu,

Miksi ihmissuhteemme ovat sellaisia kuin ne ovat? Miksi meidän on niin vaikea tulla toimeen keskenämme kaikista hyvistä pyrkimyksistämme huolimatta?

Me olemme kaikki omien ajatustemme ja käsitystemme vankeja ja heijastamme näitä mielikuviamme lakkaamatta toisiin ihmisiin tajuamatta, että emme koskaan näe toista sellaisena kuin hän todellisuudessa on vaan ainoastaan omien menneiden kokemustemme värittämänä. Käymme jatkuvasti kauppaa keskenämme niin tunteillamme kuin ajatuksillamme ja pelaamme moninaisia pelejä toinen toisemme kanssa.

Tämä kirja tutustuttaa sinut irtipäästämisen, luottamuksen ja yksipuolisen aseistariisunnan mielenrauhaa tuoviin saloihin ja auttaa sinua tarkastelemaan kaikkia ihmissuhteitasi täysin uusin silmin. On aika siirrtyä lasten leikeistä henkiseen aikuisuuteen.

Kamalan ihanat ihmissuhteet käyttää tukenaan Ihmeiden oppikurssin syvällisiä opetuksia ihmismielestä ihmisten välisen vuorovaikutuksen selventämiseksi. Kirjaa voi kuitenkin täysin hyvin lukea ilman Kurssiin perehtymistäkin.

Arvostele itse tämä teos

nid. 135 sivua
29.00 €

Laine Jenni: Kohti uutta onnea – käytännönläheinen avioero-opas

 Lisää ostoskoriin

parisuhde, ihmissuhteet,

Voiko avioliittosi huonosti? Mietitkö, miksi muut parit ajautuvat eroon? Mitä erotessa kannattaa ottaa huomioon? Miten avioerotilanteessa voi pitää puolensa? Millaista on olla narsistin uhri? Miksi toinen pettää ja voiko avioliitto kaatua seksiongelmiin tai ahdistukseen?

Kohti uutta onnea on käytännönläheinen opas, jonka avulla eroa harkitseva tai avioeroprosessin keskellä painiskeleva voi helpommin miettiä ja ratkaista eroon liittyviä ongelmiaan. Eron yhteydessä tunteet vaihtelevat laidasta laitaan ja samalla ihminen joutuu tekemään pitkälle tulevaisuuteen sitovia sopimuksia. Eroava tarvitsee paljon tukea, apua ja tietoa päätöstensä pohjaksi sekä suojellakseen itseään ja lapsiaan. Tämä kirja tarjoaa selkeitä esimerkkejä siitä, mitä henkisiä, juridisia ja taloudellisia haasteita parisuhteen päättyminen tuo mukanaan.

Kohti uutta onnea sopii niillekin lukijoille, jotka eivät itse ole eroamassa mutta joita kiinnostaa, millaisia aviokriisejä suomalaiset kohtaavat ja mitkä ovat tämän päivän yleisimmät syyt avioeroihin. Kirjan perusvire on positiivinen ja elämänmyönteinen. Jokaisen on kuitenkin työstettävä eronsa ja ymmärrettävä syyt avioeroonsa voidakseen jatkaa elämäänsä onnellisena ilman entistä puolisoa.

Arvostele itse tämä teos

sid. 225 sivua
29.00 €

Lange Tara: Äitipeli – Selviydy voittajana

 Lisää ostoskoriin

itsetuntemus, ihmissuhteet,

Suoraa ja rehellistä puhetta äitiydestä!

Jokainen äiti kamppailee samojen asioiden parissa, iloitsee samoista asioista. Huolehtii, rakastaa, hoitaa. On raskaana, synnyttää, silittää ja sylittelee, kertoo satuja, pesee pyykkiä, laittaa ruokaa. Muuttaa maailmaa lastensa kautta. Ja silti monet naiset ovat täysin hukassa äitiytensä kanssa.

Äidin henkinen hyvinvointi vaikuttaa suoraan vauvan, lapsen ja parisuhteen hyvinvointiin. äitiyteen on helppo hukkua, ja silloin siitä voi tulla suorittamista ja elämästä ilotonta puurtamista. äitipeli - selviydy voittajana tarjoaa ymmärrystä, hyväksyntää ja ennen kaikkea iloa naiseuteen, äitiyteen, parisuhteeseen ja vanhemmuuteen. Stressin ja ahdistuksen alla lymyää jokaisen äidin todellinen voima ja viisaus - Tara Langen suorasukainen tyyli auttaa äitejä havahtumaan ja löytämään itsensä.

Äitipeli sopii kaikenikäisten lasten äideille. Kirja ohjaa äitejä kysymään itseltään kuka minä olen, mihin minä uskon, millainen äiti ja puoliso haluan olla, mistä olen valmis päästämään irti ja mitä haluan tilalle.

Kolmen lapsen äiti, doula ja postpartum doula Tara Lange tietää mistä puhuu, sillä hän kantoi marttyyriäidin kiiltävää kruunua päässään seitsemän vuotta. Langelta on aiemmin ilmestynyt kirja Vihermehu - luonnollinen energiajuoma (Basam Books 2015).

Arvostele itse tämä teos

nid. 200 sivua
22.00 €

Losier Michael: Yhteyden salaisuus

 Lisää ostoskoriin

elämäntapaoppaat, ihmissuhteet, kommunikointi,

Olipa kyseessä millainen ihmissuhde tahansa, tämä kirja auttaa parantamaan sitä. Onko sinulla koskaan ollut sellainen tunne, että liikekumppanisi tai kollegasi ymmärtävät jatkuvasti väärin kaiken sanomasi? Tuntuuko sinusta, että parisuhteesi kiertää kehää?

Michael Losierin suosittu Vetovoiman salaisuus opetti lukijoita vetämään puoleensa sitä, mitä he haluavat. Yhteyden salaisuus puolestaan opettaa, miten lukija pääsee pois vanhoista urautumista ja voi luoda todellisen yhteyden kaikkiin elämänsä ihmisiin - niin työtovereihin, perheenjäseniin kuin ystäviin. Tämän kirjan avulla on mahdollista opetella, miten parantamalla kommunikointitapaansa voi saada kaikista suhteistaan parhaan mahdollisen, ja vetää puoleensa vain sellaisia suhteita, jotka ovat harmonisia, tuottavia ja hyödyllisiä. Kirjan opit ovat sovellettavissa niin työelämään kuin arkielämän ihmissuhteisiin.

Kirjan perussisältö on hyvin yksinkertainen: siinä arvioidaan ja esitellään erilaisia kommunikaatiotapoja. Näitä kommunikointitapoja ovat visuaalinen, auditiivinen, kinesteettinen ja digitaalinen. Kun ihmisillä on tuntemus erilaisista kommunikointitavoista, he voivat hyödyntää niitä elämänsä kaikissa tilanteissa ja kalibroida oman kommunikointinsa vastaanottajan mukaan, jolloin suhteista kehittyy harmonisia ja molempia osapuolia hyödyttäviä. Kirjassa on yksinkertaisia harjoituksia, joilla tällainen taito on mahdollista saavuttaa. Kirjassa on myös luku opettajille ja kouluttajille, joka sisältää ohjeita oppimisen ja opettamisen tehostamiseen.

Arvostele itse tämä teos

nid. 108 sivua
17.00 €

Miss B: Trauma 1

 Lisää ostoskoriin

psykologia, terapia, ihmissuhteet,

TRAUMA1 on tarina ja analyysi seksuaalisen hyväksikäytön aiheuttamista muutoksista kehossa, mielessä, persoonan kehittymisessä ja ihmissuhteissa. Ja siitä parantumisesta.

Arvostele itse tämä teos

nid. 126 sivua
13.50 €

Nagao Tadahiko & Saito Isamu: Kokologia

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet,

Kokologia on hämmästyttävä, antoisa ja hauska tapa tutustua omiin tiedostamattomiin asenteisiimme. Kirja sisältää lyhyitä psykologisin arkkityypein ladattuja tilannekuvauksia ja tehtäviä, joissa sinun tulee toimia spontaanisti. Vastaa esitettyihin kysymyksiin, ja kirja kertoo niiden perusteella leikkimielisesti mutta varsin osuvasti, millaisia ajatusmalleja elätät sisimmässäsi.

Kokologiaa on myyty maailmalla yli neljä miljoonaa kappaletta. Pelin on kehittänyt Isamu Saito, tunnettu japanilainen psykologian professori, ja se on levinnyt yli maailman kulovalkean tavoin. "Kokoro" on japania ja merkitsee mieltä tai henkeä. Kokologia soveltuu mainiosti illanistujaisiin, automatkalle, seuraleikiksi – mihin tahansa, missä osataan nauraa sekä itselle että toisille hyväntahtoisesti. Kirjaa voi käyttää mainiosti yksinkin, mutta se on monin verroin hauskempaa seurassa.

Lähde mukaan ystävinesi yllätykselliselle matkalle itsesi ja toisten tuntemisen maailmaan. Kokologia on verrattomasti hauskempaa kuin tietokilpailut, sillä se paljastaa todellisen minäsi.

Arvostele itse tämä teos

nid. 166 sivua
9.00 €
ovh 16.00

Perttula Pirkko-Liisa: Tuhmat jutut

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, nainen ja mies, lahjakirjat,

Mistä tietää olleensa liian monilla sokkotreffeillä? Mitä eroa on Koffilla ja Lapin kullalla? Miten aikuiset leikkivät taikurileikkiä? Miksi hirmumyrskyille annetaan naisten nimiä? Mistä tietää olleensa liian kauan saman kumppanin kanssa? Millainen on asento 410, 55?

Pirkko-Liisa Perttulan kokoamissa tuhmissa jutuissa lihalliset kertovat siitä itsestään. Näiden kaskujen avulla voi kutkuttaa mielitietyn nauruhermoja, lohduttaa lämpöä ja lempeä kaipaavia tai yksinäisyydessä tuskittelevia sekä muuten vain ilotella hilpeässä seurassa.

Harri Pakarisen herrasmiesmäiset piirrokset sopivat mainiosti aiheeseen.

Arvostele itse tämä teos

nid. 346 sivua
27.00 €

Richo David: KUINKA OLLA AIKUINEN IHMISSUHTEISSA

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, elämänviisaus,

Tämä teos tarjoaa tuoreen näkökulman rakkauteen ja ihmissuhteisiin. Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa ammentaa buddhalaisesta tietoisen läsnäolon käsitteestä. David Richon mukaan rakkaus ei ensisijaisesti ole tunne vaan tapa olla läsnä. Ihannekumppanin löytäminen ei ole merkittävin päämäärä; tärkeämpää on muuttua kokonaisvaltaisesti rakastavammaksi ihmiseksi.

Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa osoittaa, miten muutama luja sitoumus voi johtaa kypsään ja kestävään ihmissuhteeseen. Aikuinen rakkaus perustuu keskinäiseen sopimukseen antaa kumppanille rakkauden viittä perustekijää – huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta. Valitettavasti emme useinkaan ymmärrä, mitä nämä sanat todella tarkoittavat, emmekä tiedä, miten niitä voisi parhaiten osoittaa parisuhteessa. Kirjassa on lisäksi paljon käytännöllisiä harjoituksia, jotka sopivat niin pariskunnille kuin yksineläjillekin.

Kirjan aiheita ovat muun muassa
• ihmissuhteiden toistuvien kaavojen tiedostaminen
• aikuisen rakkauden tunnistaminen ja saaminen
• terveiden rajojen säilyttäminen läheisyyden lisääntyessä
• hylätyksi tulemisen tai tukahtumisen pelon voittaminen
• vihan ja muiden tunteiden ilmaiseminen aikuisella tavalla
• erosta selviytyminen itsetunto eheänä

David Richo, Ph.D., on psykoterapeutti, luennoitsija ja tietokirjailija. Hän asuu Kalifornian Santa Barbarassa ja San Franciscossa. Basam Books on aiemmin julkaissut häneltä teoksen Viisi asiaa joita ei voi muuttaa (2011).

Arvostele itse tämä teos

nid. 243 sivua
30.50 €

Rosenberg Marshall: Myötäelämisen taito

PAINOS LOPPUUNMYYTY

psykologia, ihmissuhteet,

Johdatus väkivallattomaan vuorovaikutukseen

Yhdysvaltalainen psykologian tohtori Marshall B. Rosenberg on 60-luvulta lähtien kehittänyt ja opettanut myötäelävän vuorovaikutuksen mallia, joka perustuu rehelliseen läsnäoloon, omien ja toisten tunteiden ja tarpeiden kuulemiseen. Se opettaa meitä esittämään selkeitä pyyntöjä vaatimatta, ilman syyllisyyttä, syyttämistä, häpeää tai arvostelua.

Myötäelämisen taito kertoo, kuinka
• erottaa havainnot tulkinnoista
• tunnistaa oman ja toisen käyttäytymisen takana olevat tarpeet
• antaa palautetta
• ratkaista ristiriitoja molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla
• ymmärtää ihmisten erilaisuutta
• lisätä työyhteisön toimintakykyä
• parantaa ryhmien toimivuutta
• edistää itseilmaisua ja luovuutta
• päästää irti totutuista malleista, jotka johtavat vihaan, masennukseen tai väkivaltaan

Myötäelämisen taito auttaa
• neuvottelutilanteissa
• hoitotyössä
• kouluissa ja muissa opetustilanteissa
• työnohjauksessa
• asiakaspalvelussa
• johtotehtävissä
• esimies-alaiskeskusteluissa
• perheissä ja muissa läheisissä ihmissuhteissa
• poliisin, armeijan ja vankeinhoidon toimessa

Arvostele itse tämä teos

nid. 355 sivua
26.00 €

Rosenberg Marshall B.: Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus

 Lisää ostoskoriin

psykologia, ihmissuhteet,

– Nonviolent communication (NVC)

Haluatko parantaa ihmissuhteitasi, syventää sisäistä voimaasi vai yksinkertaisesti kommunikoida paremmin?

Olemme historian saatossa oppineet ajattelemaan ja puhumaan tavalla, joka voi lisätä konflikteja, pahoinvointia ja jopa väkivaltaa. Väkivallattoman viestinnän avulla voimme oppia käytännön taitoja rauhaa ja sopusointua rakentavaan kommunikaatioon.

Tämä suuren kansainvälisen suosion saavuttanut kirja sisältää kertomuksia, anekdootteja, käytännön harjoituksia ja roolipelejä, joiden avulla opimme viestimään paremmin. Siten voimme vahvistaa suhdetta toisiin, rakentaa luottamusta, estää konflikteja ja parantaa ihmissuhteissa koettua tuskaa. Kirjan avulla saamme tehokkaan työkalun väkivallan vähentämiseen ja yhteisymmärryksen luomiseen.

Tohtori Marshall B. Rosenberg on käynnistänyt rauhanohjelmia konfliktimaissa kuten Ruandassa, Burundissa, Nigeriassa, Malesiassa, Indonesiassa, Sri Lankassa, Lähi-idässä, Serbiassa, Kroatiassa ja Irlannissa. Hän on NVC:n (Center for Nonviolent Communication) perustaja. Järjestö toimii yli 65 maassa. Häneltä on suomennettu aiemmin kaksi kirjaa.

Tohtori Marshall B. Rosenberg on käynnistänyt rauhanohjelmia konfliktimaissa kuten Ruandassa, Burundissa, Nigeriassa, Malesiassa, Indonesiassa, Sri Lankassa, Lähi-idässä, Serbiassa, Kroatiassa ja Irlannissa. Hän on NVC:n (Center for Nonviolent Communication) perustaja. Järjestö toimii yli 65 maassa.

Arvostele itse tämä teos

nid. 183 sivua
26.00 €

Rowe-Ward Peggy, Ward Larry: Rakkauden puutarha – opas mielekkäisiin ihmissuhteisiin

 Lisää ostoskoriin

elämäntapaoppaat, ihmissuhteet,

Rakkauden puutarha on opas onnelliseen ja täysipainoisiin ihmissuhteisiin ja elämään, jossa onni on tavoitettavissa joka hetki. Harjoittamalla tietoista läsnäoloa, tarkkaavaisuutta ja myötätuntoa, voimme saavuttaa tasapainon ja onnen itsessämme, parisuhteessamme ja maailmassa sekä selviytyä haasteista, joita elämä eteemme heittää. Ammentaen ikivanhasta buddhalaisesta perinteestä, omista kokemuksistaan ja ystäviensä tarinoista, Peggy ja Larry Ward kertovat, miten on mahdollista saada rakkaus kukoistamaan parisuhteemme ja myös muissa ihmisten välisissä kanssakäymisissä, kuten ystävyys- ja perhesuhteissa. Kirjassa on paljon käytännönläheisiä harjoituksia, jotka voidaan tehdä parin kanssa tai yksin. Kirjan tärkein sanoma on, että meissä jokaisessa on valmiina kaikki, mitä tarvitaan onnelliseen ihmissuhteeseen ja elämään.

Arvostele itse tämä teos

nid. 163 sivua
26.00 €

Saaristo Tuulikki: Taikasanat

 Lisää ostoskoriin

ihmissuhteet, psykologia, itsetuntemus,

Anteeksiantamisen taikasanat helpottavat elämääsi

Anteeksianto ei ole vain uskonasia. Helsinkiläinen lääkäri ja psykoterapeutti Tuulikki Saaristo näyttää miten anteeksiannon yksinkertainen harjoittaminen vaikuttaa koko elämään tervehdyttävästi. Syyllisyyden, pettymyksen ja katkeruuden negatiivinen kierre voidaan katkaista. Menneisyyteen juuttuneet elämisen voimat vapautuvat ja tilalle syntyy oivaltava tulevaisuuden tahto.

"Taikasanat" kattaa laajasti anteeksiannon eri ulottuvuuksia. Kirjassa käsitellään min. seuraavia kysymyksiä:

• Voiko antaa anteeksi vaikka ei koe anteeksiannon tunnetta?
• Onko mahdollista antaa anteeksi myös vakavia henkilökohtaisia loukkauksia?
• Miten avataan tunnekoukut, jotka patoavat elämänvoimaa?
• Mitä unet viestittävät tunteistamme?
• Mikä on mielenterveyden kuntojumppa?
• Mitkä ovat anteeksiannon vaikutusmekanismit?
• Voiko kaikille antaa anteeksi?

"Tätä on odotettu. Henkinen menetelmä, joka vaikuttaa myönteisesti psyykkiseen, fyysiseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Tuulikki Saariston kirja täyttää aukon ihmissuhdekirjallisuudessa ja on hieno avaus aiheeseen, joka on aikamme tärkeimpiä tutkimusaiheita."

Psykologi Tony Dunderfelt

Arvostele itse tämä teos

nid. 272 sivua
27.00 €

Sanchez & Vieira: Vie minut totuuteen - vapaaksi egosta

 Lisää ostoskoriin

ihmissuhteet,

Meidän ja Totuuden välillä on vain yksi ainoa este: me itse – tai se itse, joka kuvittelemme olevamme. Tämä kuvitteellinen itse, ego, pitää meidät tiukasti otteessaan ja samalla unessa ja mielen harhassa. Monet suuret opetukset opettavat kyllä, että nimenomaan egosta luopuminen on tie vapauteen, mutta niin selkeitä ohjeita egosta vapautumiseksi, kuin mitä Vie minut Totuuteen tarjoaa, ei juuri mistään muualta löydy. Nouk ja Tomas perustavat menetelmänsä omiin pitkäaikaisiin kokemuksiinsa. He käyttävät työnsä pohjana Ihmeiden oppikurssia ja eritoten sen kuvausta Luottamuksen kehittämisestä.

Arvostele itse tämä teos

sid. 2+8 sivua
28.00 €

Schache, Ruediger: Sydänmagneetti - Vetovoiman salaisuus

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, myönteinen ajattelu,

Ihmiset ja tapahtumat eivät ilmesty elämääsi sattumalta. Sydämesi toimii kuin magneetti, vetäen ihmisiä ja tilanteita puoleensa – tai työntäen niitä luotaan.

Ruediger Schachen menestysteos kertoo siitä voimasta, jonka vaikutuksesta asiat meille tapahtuvat. Tämä voima vaikuttaa siihen, mitä tunnemme ja miten käyttäydymme. Ja ennen kaikkea se vaikuttaa siihen, onko rakastuminen mahdollista. Vasta kun ymmärrät tämän voiman lait, voit vaikuttaa niihin ihmisiin ja tapahtumiin, joita elämääsi toivot.

Teoksessaan Schache paljastaa sydänmagneetin kymmenen salaisuutta. Jokainen niistä pitää sisällään ikivanhan oivalluksen. Todellisten tapauskuvauksien sekä käytännön neuvojen avulla kirja opastaa, miten voit tietoisesti ottaa sydämesi salaiset voimat käyttöösi.

Kirjasta on tullut todellinen bestseller sekä kotimaassaan Saksassa (myyty yli 480 000 kpl) että useissa kymmenissä muissa maissa.

Arvostele itse tämä teos

sid. 28.00 €

Sjöroos Margit: Myötätunto – ole läsnä, elä mukana

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, myönteinen ajattelu,

Miksi nykyviihde perustuu usein nolaamiseen? Olemmeko unohtaneet myötäelämisen taidon?

Myötäelämisen taito on ollut ihmiskunnan historiassa ja selviytymisessä elinehto. Sjöroos kysyy aiheellisesti, mikä merkitys myötätunnolla on omalle, toisen, yhteisön ja luonnon hyvinvoinnille? Mitä myötäelämisen taito on ja mitä se ei ole? Mitkä ovat myötäelämisen esteitä ja mitkä taas edesauttavat myötätunnon tekojen toteutumista?

Kirja tutustuttaa lukijaansa myötätunnon käsitteeseen, sen merkitykseen ja siihen, miten myötäelämisen taito lisää omaa onnellisuutta, vahvistaa rakentavaa vuorovaikutusta ja parantaa ihmissuhteita. Myötätunto liittyy myös kasvatukseen ja luonnon hyvinvointiin. Teos antaa käytännön opastusta myötätuntoiseen asenteeseen itseä ja toisia kohtaan.

Arvostele itse tämä teos

nid. 224 sivua
33.50 €

Toivonen Veli-Matti, Koivisto Marja: Itsestään –aineeton tuotanto ja henkilökohtainen kasvu

 Lisää ostoskoriin

nlp, ihmissuhteet, itsetuntemus,

Itsestään on kirja oman kasvun flowsta. Kun tuotanto ja kulutus muuttuivat aineellisista aineettomiksi, koko työelämä ja työn tekemisen tapa muuttuivat.

Hiukan kärjistäen voi sanoa, että mikään, mitä vanhempamme meille opettivat, ei enää päde.

Elämässä navigoimisen säännöt ovat muuttuneet toisenlaisiksi kuin mitä ne olivat tehdasteollisuuteen perustuneessa maailmassa.

NLP-kouluttajat Veli-Matti Toivonen ja Marja Koivisto ovat jo pitkään mallittaneet niitä ajattelu- ja toimintatapoja, joita uudenlaisessa työssä ja elämässä tarvitaan.

Arvostele itse tämä teos

sid. 175 sivua
25.50 €

Vakkuri Raimo: Pelimerkeistä persooniksi

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, työ,

Olemmeko työssä ihmisiä vai ainoastaan voiton välineitä?

Onko olemassa ongelmatonta työyhteisöä?

Miksi työpaikan henkinen väkivalta on niin arka asia?

Kalvaako kateus?

Mitä muut minusta ajattelevat?

Kiristääkö työpaikan ilmapiiri vai piristääkö?

Auttaako avoin ilmapiiri jaksamaan?

Ollaanko kuin viulun kielet?

Stressi elämän suola?

Aika haltuun?

Onko rohkeutta kysyä miksi?

Kuka sen loman aina pilaa?

Kun työ loppuu, katoaako ihmisen arvo?

Ihmissuhdekouluttaja Raimo Vakkurin persoonalliset kirjoitukset työpaikan ihmissuhteista ja työssä viihtymisestä antavat uutta puhtia jokaiselle työelämässä vaikuttavalle, niin pomolle kuin alaisellekin.

Arvostele itse tämä teos

pokkari 244 sivua
10.00 €

Valtavaara Anna-Liisa: Ainako anteeksi?

 Lisää ostoskoriin

ihmissuhteet, itsetuntemus,

Kirjassa käsitellään anteeksiannon ulottuvuuksia monipuolisesti ja viisaasti. Anteeksi antaminen on elämän vaikeimpia, mutta myös vapauttavimpia asioita.

Pettymyksiä, loukkauksia sekä omaa ja toisten epätäydellisyyttä emme pääse elämässä pakoon, loukkaamme toisiamme tahtomattamme ja tahallaan. Anteeksiantamattomina loukkaukset sitovat katkeruuteen, vääristävät tunnemaailmaa ja koko elämää. Anteeksi antaminen toisille ja itselle on usein pitkä prosessi. Se on elämän vaikeimpia mutta tärkeimpiä ja vapauttavimpia asioita. Se kannattaa, sillä se parantaa sydämen.

Myös syyllisyyden taakka voi olla raskas, on sitten kyse oikeasta tai väärästä syyllisyydestä. Ne on syytä opetella erottamaan toisistaan, sillä niistä vapaudutaan eri tavoin.

Anna-Liisa Valtavaara käsittelee kirjassaan anteeksiannon ulottuvuuksia monipuolisesti ja viisaasti. Kirjassa on runsaasti käytännön esimerkkejä, ja aiheita käsitellään myös kristinuskon näkökulmista.

Anna-Liisa Valtavaara on teologi, kouluttaja ja Kansan Raamattuseuran julistustyöntekijä, ja hän on kysytty puhuja eri puolilla Suomea. Hänen aiemmasta teoksestaan Kiltteydestä kipeät (2003) on otettu useita painoksia.

Arvostele itse tämä teos

sid. 372 sivua
33.00 €

Valtavaara Anna-Liisa: Syyllinen olo – syystä vai suotta?

 Lisää ostoskoriin

itsetuntemus, ihmissuhteet,

Syyllisyydentunne ei aina kerro todellisesta syyllisyydestä. Oikea ja väärä syyllisyys sekoittuvat helposti ja jopa vahvistavat toisiaan. Molemmat ovat raskaita taakkoja, mutta aivan eri asioita keskenään. Ne syntyvät eri tavoin, siksi niistä vapaudutaankin eri tavoin.

Teos opastaa viisaasti tunnistamaan syyllisyydentunteiden viestejä, niiden alkuperää ja eroja sekä vaikutusta omaan elämään ja ihmissuhteisiin. Tarjolla on runsaasti vinkkejä, miten kohdata omat sitkeät itsesyytökset ja toisten aiheettomat syyllistämiset. On mahdollista löytää tie armolliseen ja arvokkaaseen elämään, terveen itsearvostuksen kokemuksiin. Kirjassa on rohkaisun sanoja myös Jumalan edessä syyllisyyttään pohtiville.

Arvostele itse tämä teos

nid. 240 sivua
27.00 €

Vasara Mitra: Ihana äiti, ihana nainen

 Lisää ostoskoriin

itsetuntemus, ihmissuhteet,

– Voimaa äitiyteen, parisuhteeseen ja seksuaalisuuteen

Kirja jokaiselle ihanalle äidille ja ihanalle naiselle!

Tämä lempeä ja oivaltava kirjanen antaa voimaa äitiyteen, naiseuteen sekä oman itsen hellimiseen vanhemmuuden kiireiden keskellä. Se sisältää myös vinkkejä parisuhteen ja seksuaalisuuden hoitamiseen.

Äitiys voi tuoda naiseuteen uutta herkkyyttä, pehmeyttä ja kauneutta. Ihana äiti, ihana nainen inspiroi äitejä helpompaan ja rennompaan olemiseen. Kirja koostuu voimalauseista ja niihin liittyvistä lyhyistä teksteistä, joten se sopii hyvin luettavaksi pala kerrallaan. Jokaisen luvun lopussa on myös harjoituksia, joiden avulla voit syventyä itsearvostukseesi, parisuhteeseesi ja seksielämääsi.

Nauti äitiydestä, kumppanuudesta, suhteesta lapseesi ja elämästäsi!

Mitra Vasara (s.1979) on äiti ja vaimo, kirjailija, puhuja, laulaja & lauluntekijä sekä näkijä. Mitra on aiemmin kirjoittanut teoksen Seksi ja läsnäolo – opas syvälliseen seksuaalisuuteen. Tämä on hänen toinen kirjansa.

Arvostele itse tämä teos

sid. 178 sivua
33.00 €

Virolainen Harri, Virolainen Ilkka: Anteeksianto – tie rauhaan ja vapauteen

 Lisää ostoskoriin

itsetuntemus, ihmissuhteet,

Anna anteeksi – otat ison askeleen kohti mielenrauhaa ja onnellisuutta.

Anteeksianto – tie rauhaan ja vapauteen käsittelee anteeksiantoa useista eri näkökulmista. Kirjassa tuodaan esille anteeksiannon positiivista vaikutusta terveyteen, ihmissuhteisiin sekä yleiseen hyvinvointiin.

Anteeksiannon voimaa käsitellään teoksessa ihmisten omien kokemusten, konkreettisten esimerkkien ja käytännöllisten vinkkien avulla. Kirja tarjoaa keinoja, miten anteeksianto voi toimia eheytymisen ja kasvun välineenä. Anteeksianto antaa ihmiselle mielenrauhaa ja vapauttaa tukahdutettuja tunteita.

Tohtori Harri Virolainen ja tohtori Ilkka Virolainen ovat useiden vuosien luennoineet ja opettaneet anteeksiantoon ja tunteiden käsittelyyn liittyviä teemoja niin Suomessa kuin ulkomaillakin.

Arvostele itse tämä teos

nid. 209 sivua
19.50 €

Webster Richard: Soul Mates

PAINOS LOPPUUNMYYTY

ihmissuhteet, parisuhde,

If you've picked up this book, chances are you're looking for something more than a casual date or another dead-end relationship. You're looking for someone to share your hopes and dreams with, someone with whom you will share an eternal bond-your soul mate. Or maybe you're one of the lucky ones who have already found their other half-and you want to make sure the relationship lasts.

Popular metaphysical author and hypnotherapist Richard Webster has regressed hundreds of clients back into their past lives. He has discovered that, somewhere out there, everyone has a soul mate. And finding your soul mate isn't an impossible dream-you just have to be ready.

Soul mates enter our lives at the right moment-the time when we are physically, mentally, emotionally, and spiritually prepared to meet them. As you progress through Soul Mates, you will:
• Explore the theory of reincarnation, karma, and the soul
• Perform meditations and exercises designed to help you open yourself to love and attract your soul mate
• Read actual case histories of soul mates from the author's private hypnotherapy practice

The soul mate bond goes beyond "'Til death do us part"-for true love never dies.

Arvostele itse tämä teos